Kunnanhallitus, kokous 25.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 101 KILPISJÄRVI Saanajoen asemakaava; kaavaluonnos nähtäville

ENODno-2022-78

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunta on ostanut Metsähallitukselta maata Kilpisjärveltä. Alue on osoitettu ehdotusvaiheen yleiskaavassa pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP) ja sinne on tarkoitus asemakaavoittaa uusia rakennuspaikkoja vakituisen asumisen tarpeisiin. Asemakaavan muutoksella tarkastellaan kulkuyhteyden järjestämistä alueelle Pulmusentien kautta. Samassa yhteydessä viereiselle Metsähallituksen omistamalle maalle on tarkoitus kaavoittaa rakennuspaikkoja matkailun tarkoituksiin. Uudet rakennuspaikat tuovat helpotusta Kilpisjärven tonttipulaan ja tukevat alueen matkailun kehittämisedellytyksiä. Tavoitteena on myös huomioida alueen luontoarvot ja ohjata rakentamista kaavamääräyksillä mahdollisimman hyvin maisemaan sopivaksi.

Suunnittelualue on pääosin valtion (14 ha) ja kunnan (vajaa 12 ha) omistuksessa. Kaavamuutosalueella on lisäksi yksityisomistuksessa oleva rakennettu korttelialue.

Kunnan ja Metsähallituksen välinen maankäyttösopimus laaditaan sitovana ennen asemakaavan hyväksymistä.

Ko. asemakaavan ja asemakaavamuutoksen valmistelussa on seuraavat vaiheet: 1) Kunnanhallitus päättää kaavamuutoksen vireilletulosta sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 2) Kunnanhallitus asettaa kaavaluonnoksen nähtäville (30 vrk). Mahdolliset mielipiteet ja lausunnot otetaan huomioon. 3) Kunnanhallitus asettaa kaavaehdotuksen nähtäville (30 vrk). Mahdolliset muistutukset ja lausunnot otetaan huomioon. 4) Kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavamuutoksen kunnanhallituksen esityksestä. 5) Valitusmahdollisuus. 6) Kaavamuutoksen voimaantulo.

Ehdotus

Esittelijä

Birgitta Eira, birgitta.eira@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää kuuluttaa Saanajoen asemakaavan ja Kilpisjärven korttelin 13 sekä siihen liittyvien katu- ja puistoalueiden asemakaavan muutoksen vireille sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville (MRL 63 §).

Päätös

Puheenjohtaja avasi keskustelun.

Puheenjohtaja päätti keskustelun.

Kunnanhallitus päättää kuuluttaa Saanajoen asemakaavan ja Kilpisjärven korttelin 13 sekä siihen liittyvien katu- ja puistoalueiden asemakaavan muutoksen vireille sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville (MRL 63 §).

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Kilpisjärven Saanajoen asemakaava on etenemässä valmisteluvaiheen kuulemiseen.

Enontekiön kunnanhallitus on päättänyt kaavoituksen käynnistämisestä kokouksessaan 5.4.2022 (§ 81). Vireilletulokuulutus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat olleet nähtävillä 20.4.2022 alkaen.

Asemakaavalla laajennetaan Kilpisjärven asemakaava-aluetta. Kaavoitettava alue sijoittuu Enontekiön kunnan Kilpisjärven kyläkeskuksen pohjoispuolelle ja on kooltaan noin 21 hehtaaria. Suunnittelualue on rakentamatonta tunturikoivikkoa rajautuen etelässä olemassa olevaan asutukseen ja lännessä Kilpisjärveen. Suunnittelualueen halkaisee valtatie 21 ja alueella on lisäksi moottorikelkkaura. Saanajoki laskee Kilpisjärveen suunnittelualueen kohdalla.

Asemakaavalla osoitetaan rakennuspaikkoja vakituisen asumisen ja matkailun tarkoituksiin. Alueelle muodostuu neljätoista ohjeellista pientalotonttia (kaksi AP -tonttia ja kaksitoista AO -tonttia) sekä neljä matkailupalvelujen tonttia. Asumiseen varattujen korttelialueiden yhteen laskettu pinta-ala on noin 2,7 ha ja rakennusoikeus 4 680 kerrosalaneliömetriä. Matkailupalvelujen korttelialueita on yhteensä noin 3,4 hehtaaria ja rakennusoikeutta niissä on yhteensä 10 000 kerrosalaneliömetriä. Kaava-alueen kokonaisrakennusoikeus on 14 680 kerrosalaneliömetriä. Rakentamista ohjataan maisemaan sopivaksi kaavamääräyksillä, jotka ovat pääosin samat kuin Kilpisjärven aikaisemmissa kaavoissa. AO -korttelin rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksi asuntoa käsittävän asuinrakennuksen ja korkeintaan kaksi talousrakennusta.

Suunnittelualue on valtion (14 ha) ja kunnan (7 ha) omistuksessa. Valtion maiden osalta hallinnoivat viranomaiset ovat Metsähallitus ja valtatien osalta Liikennevirasto. Matkailupalvelurakentaminen osoitetaan Metsähallituksen hallinnoimalle alueelle. Kunnan ja Metsähallituksen välinen maankäyttösopimus laaditaan sitovana ennen asemakaavan hyväksymistä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa Kilpisjärven Saanajoen asemakaavaluonnoksen nähtäville (MRL 62 § ja MRA 30 §). Päätöksestä kuulutetaan MRA 30 §:ssä säädetyllä tavalla kunnan kotisivulla ja Enontekiön Sanomissa. 

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Tiedoksi

Metsähallitus

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.