Kunnanhallitus, kokous 16.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 135 Kunnan edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan

ENODno-2023-168

Valmistelija

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Jääkäriprikaati pyytää kuntia nimeämään Asevelvollisuuslain 22 §:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävän määrän varamiehiä kutsuntalautakuntaan. Kunnan  edustaja sekä jäsenet kutsuntalautakuntaan ja heidän varamiehet pyydetään ilmoittamaan 21.7.2023 mennessä.

Lisäksi Jääkäriprikaati on pyytänyt kunnan edustajaa tuoman tervehdyksen (kesto noin 3-5 min) oman kuntansa kutsunnanlaisille.

Lapin aluetoimisto järjestää Lapin maakunnassa syksyn 2023 kutsunnat kutsuntakuulutuksen mukaisesti (liitteenä 1) ja ne koskevat vuonna 2005 syntynyttä ikäluokkaa, uudelleen tarkastukseen käskettyjä ja edellisiin kutsuntoihin saapumatta jääneitä. Kutsunnan ajasta ja paikasta ilmoitetaan kutsuntakuulutuksella, joka on nähtävillä Puolustusvoimien verkkosivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kutsuntojen ajan (AsevL 15§). Kunta voi harkintansa mukaan laittaa kutsuntakuulutuksen esille myös muissa sopivissa paikoissa, kuten esimerkiksi oppilaitoksissa tai kunnan verkkosivuilla. Enontekiöllä kutsunnat ovat 29.8.2023.

Jokaisessa kunnassa kutsuntojen avaustilaisuus on juhlallinen ja kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Kutsunnat ovat Puolustusvoimille vuosittainen kuntakäynti, jossa puolustusvoimien edustajat ja eri viranomaiset tapaavat toisensa. Tämä pyydetään huomioimaan edustajia nimetessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Kunnanhallitus nimeää kutsuntalautakunnan jäsenet. Kunnan edustajaksi kutsuntatilaisuuteen nimetään kunnanhallituksen puheenjohtaja. 

Päätös

Kunnanhallitus nimesi kutsuntalautakuntaan Jarno Viitasen ja varalle Janne Näkkäläjärven. 

Kokouskäsittely

Leena Palojärvi ehdotti, että kutsuntalautakuntaan nimetään Jarno Viitanen. Hallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. 

Tiedoksi

Nimetyt

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.