Kunnanhallitus, kokous 16.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 137 Kunnanjohtajan ajankohtaiset/ ilmoitusasiat

Perustelut

Kunnanjohtaja käy läpi lähiajan tilaisuudet ym. ja valmistelussa olevia tai muuten ajankohtaisia asioita, ja kunnanhallitus käy tarvittaessa evästyskeskustelun.

Kunnanhallitukselle tiedoksi saatettavat asiat:

  • Kilpisjärven kyläyhdistys ry:n Enontekiön seurakunnalle tekemä aloite vainajien tuhkansirottelupaikasta Kilpisjärvelle
  • Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 636/ 2023 asioissa 309/ 2022 ja 585/ 2022

Ehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Vt. kunnanjohtaja kertoi ajankohtaisista asioista

TE-uudistus käsittelyyn YT-ryhmässä.

Ateria- ja puhtauspalvelujen järjestämisen eri vaihtoehdot.

YT-ryhmä kokoontuu järjestelyvaraerän jakamista varten toukokuussa.

Hallintosäännön 2. vaiheen uudistuksen käsittely siirtyy syyskuun valtuustoon johtuen työmäärästä.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.