Kunnanhallitus, kokous 16.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 124 Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus

Perustelut

 

Hallintosäännön 32 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja. Päätökset, joita ei voi ottaa ylemmän toimielimen käsittelyyn määrätään Kuntalain 92 §:ssä.

Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen sekä lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä viipymättä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Seuraavien asiaryhmien osalta ei tarvitse ilmoittaa kunnanhallitukselle:
1. Vuosiloma,
2. Sairausloma,
3. Virkavapaus tai työloma, johon hakijalla on ehdoton oikeus,
4. Harkinnanvarainen  palkaton  virkavapaus/työloma, jos sen kesto on enintään 30 päivää ja se on myönnetty henkilöstöohjeen mukaisesti
5. Virkamatkamääräys

Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjat ja päätökset:

Hyvinvointilautakunta 20.4.2023

 

Hallintojohtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 4 Tehtävien vaativuudenarvioinnin tulosten vahvistaminen 30.3.2023/ Henkilöstö, 03.05.2023

Maankäyttöinsinööri
Hankinta:
§ 2 Hankinta; Pohjois-Kilpisjärven asemakaavatyöhön liittyvä lumivyöryselvitys, 25.04.2023
Muu päätös:
§ 1 Matkailupalvelujen tontin varaaminen, Kilpisjärvi 48/1, 24.04.2023
§ 3 Matkailupalvelujen tontin varaaminen, Kilpisjärven kortteli 47, 08.05.2023

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää, ettei pöytäkirjoissa ja viranhaltijapäätöksissä olevia, otto-oikeuden piiriin kuuluvia asioita oteta kunnanhallituksen käsiteltäviksi.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.