Kunnanhallitus, kokous 28.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Otto-oikeuden käyttäminen elinvoimalautakunnan 21.3.2023 päätökseen § 17 (lisäpykälä)

ENODno-2023-109

Valmistelija

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnan hallintosäännön 32 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja. Päätökset, joita ei voi ottaa ylemmän toimielimen käsittelyyn määrätään Kuntalain 92 §:ssä.

Otto-oikeutta on käytettävä viimeistään seitsemän päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, kuitenkin  viimeistään sen ajan kuluessa, josta Kuntalain § 134 tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että alemman viranomaisen käsittelemä asia siirtyy kokonaisuudessaan hallituksen, lautakunnan tai johtokunnan käsiteltäväksi. Nämä eivät ole sidottuja alemman viranomaisen tekemään ratkaisuun. Hallituksella, lautakunnalla tai johtokunnalla on asiaa käsiteltäessä sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös tai aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 21.3.2023 käsitellyt osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestykseen otettavat kohteet. Enontekiöllä on talousarvioon varattu 15 000 euroa osallistuvaan budjetointiin ja hanke on toteutettava kyseisellä määrärahalla. Kokouksessa äänestyskohteeksi on lisätty Elokuvalaitteisto Kilpisjärven koululle.

Laitteisto maksaisi noin 68 000 euroa eli hanke ei ole toteutettavissa 15 000 euron määrärahalla. (Projektori + serveri  noin 40 000 euroa, äänentoisto noin 20 000 euroa, moottoroitu valkokangas noin 8 000 euroa).

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 28.3.2023 käyttää otto-oikeuttaan elinvoimalautakunnan kokouksen 21.3.2023 päätökseen § 17.

Ehdotus

Esittelijä

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää muuttaa elinvoimalautakunnan 21.3.2023 § 17 päätöstä, siten että kunnanhallitus poistaa äänestyskohteista elokuvalaitteiston Kilpisjärvelle, koska sen hinta ylittää talousarviossa osallistuvaan budjetointiin varatun 15 000 euron määrärahan. Muilta osin elinvoimalautakunnan päätös 21.3.3023 § 17 pysyy voimassa.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Tiedoksi

toimisto- ja tapahtumasihteeri, elinvoimalautakunta

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.