Kunnanhallitus, kokous 28.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano

Perustelut

Seloste

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa muun muassa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Em. mukaan kunnanhallituksen on todettava päätösten laillisuus ja päätettävä niiden täytäntöönpanosta.

Kunnanvaltuusto on kokoontunut 22.3.2023 ja käsitellyt seuraavat asiat:

  • § 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  • § 12 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja esityslistaan mahdollisesti tehtävät muutokset
  • § 13 Nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston terveiset
  • § 14 Valtuustoaloite Kunnanviraston avaaminen asiointia varten kuntalaisille
  • § 15 Valtuustoaloite Enontekiön kunnan velkojen maksu sähköyhtiön myynnistä saadulla tuotolla
  • § 16 Valtuustoaloite/hallintosäännön 127 §:n muuttaminen
  • § 17 Valtuustoaloite/desifiointipyyhkeiden hankkiminen kuntosaleille
  • § 18 Valtuustoaloite/autokatsastus Enontekiölle
  • § 19 Valtuustoaloite/asfaltti Kilpisjärven monitoimitalon piha-alueelle
  • § 20 Valtuustoaloite/Enontekiö-lisän maksaminen vanhuspalvelutyöntekijöille
  • § 21 Valtuustoaloite/latuavustusten käsittely
  • § 22 Valtuustoaloite/esitys Yli-Kyrön esikoululaisten kuljettamisesta Raattamaan
  • § 23 Valtuustoaloite/maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen alle 25-vuotiaille
  • § 24 Valtuustoaloite/defibrillaattorien hankinta kaikkiin kyliin
  • § 25 Valtuustoaloite/joulukuusimetsän järjestäminen puretun ala-asteen tontille
  • § 26 Valtuustoaloite/kunnanvaltuuston kokousten alkamisajan aikaistaminen
  • § 27 Valtuustoaloite/lämmitystolppien asentaminen kunnanviraston parkkipaikan vieraspaikoille
  • § 28 Valtuustoaloite/kyselytuntien järjestäminen
  • § 29 Valtuustoaloite/lisäpykälä valtuuston esityslistalle
  • § 30 Valtuustoaloite/Luppokodin ja kotipalvelun henkilökunnan saatavuus- ja pysyvyysongelma
  • § 31 Valtuustoaloite/vapaa-ajan avustaja
  • § 32 Valtuustoaloite/ kannettava mobiili-induktiosilmukka
  • § 33 Valtuustoaloite/asianmukaiset tilat SPR:n Enontekiön osastolle
  • § 34 KILPISJÄRVI korttelien 9 ja 10 asemakaavan muutos 
  • § 35 HOMMAKANGAS korttelien 9-52 asemakaavan muutos 
  • § 36 Enontekiön kunnan tonttien luovutus- ja varausehtojen tarkistus 
  • § 37 Ilmoitusasiat
  • § 38 Valtuustoaloitteet
  • § 39 Valtuustoaloite/Ounasmajan asukkaille yhteinen oleskelutila
  • § 40 Valtuustoaloite/Yhdistysten vuosiavustusten hakuajan muuttaminen


Yritysvaikutusten arviointi
Ei vaikutuksia

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää todeta kunnanvaltuuston em. päätökset laillisiksi ja panna ne täytäntöön.

Samalla kunnanhallitus päättää seuraavista toimenpiteistä:

Valtuustoaloitteet:

§ 39 Valtuustoaloite/Ounasmajan asukkaille yhteinen oleskelutila

Ulla Keinovaara teki seuraavaan valtuustoaloitteen: ”Ounasmajan asukkaille toivotaan yhteistä oleskelutilaa viriketoimintaan ohjelmaa ym. Piän tärkeänä, että aloite huomioidaan eteenpäin.”

Kunnanhallitus lähettää aloitteen hyvinvointilautakunnalle. 

§ 40 Valtuustoaloite/Yhdistysten vuosiavustusten hakuajan muuttaminen

Helinä Hautamäki teki seuraavan valtuustoaloitteen: "Esitän, että yhdistysten vuosiavustusten hakuaikaa jatketaan maaliskuun loppuun saakka nykyisen tammikuun käytännön sijaan.
Perusteluina yhdistysten vuosikokoukset pidetään yleensä maaliskuussa, jolloin yhdistysten tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajien lausunnot ennättävät käsittelyyn. Näillä lausunnoilla on merkitystä kuluvan vuoden avustuksista päätettäessä."

Kunnanhallitus lähettää aloitteen avustuksista vastaaville viranhaltijoille ja kunnanjohtajalle valmisteltavaksi. Avustusten hakuajan muutos tulee valmistella samalla kun yhteistyöasiakirja päivitetään. Yhteistyöasiakirjan hyväksyy kunnanhallitus.

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että se toteaa kunnanvaltuuston em. pykälät laillisiksi ja panee ne täytäntöön, lukuun ottamatta § 35 "Hommakangas korttelien 9-52 asemakaavan muutos" pykälää.

Kunnanhallitus jättää § 35 päätöksen täytäntöön panematta ja saattaa asian viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi, koska § 35 päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Päätöksentekoon 22.3.2023 valtuustossa on osallistunut esteellinen henkilö. Valtuutettu Birgitta Eira on vt. kunnanjohtajana toimiessaan esitellyt asiaa kunnanhallituksessa 10.5.2022. Palvelussuhde- ja toimeksiantojääviys muodostaa esteen, jos luottamushenkilö on kunnan viranhaltijana asian käsittelyn aiemmassa vaiheessa esitellyt tai muuten vastaavalla tavalla käsitellyt asiaa. Laki kieltää asian käsittelyn kahdessa eri ominaisuudessa: viranhaltijana asiaa käsitellyt ei voi käsitellä sitä enää luottamushenkilönä. 

Valtuustoaloitteet ehdotuksen mukaan.

 

Tiedoksi

kunnanjohtaja, hyvinvointiohjaaja, toimisto- ja tapahtumasihteeri, kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori, hyvinvointilautakunta, vastaava toimistosihteeri

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.