Kunnanhallitus, kokous 28.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Kiinteistön määräalan ostaminen Karesuvannosta / 47-404-60-13

ENODno-2023-90

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Maanomistajien kanssa on neuvoteltu noin 11 hehtaarin suuruisen määräalan ostamisesta kiinteistöstä Kotavuopio 47-404-60-13. Määräala sisältää kaksi erillistä palstaa, joista noin 10,2 hehtaaria sijaitsee vedenottamon vieressä ja noin 0,8 hehtaaria koulun vieressä. Määräalalla sijaitsee ennestään vedenottamon toimintaa palveleva kaivo, joka rajoittaa nykyisen maanomistajan mahdollisuuksia hyödyntää kiinteistöä. Enontekiön Vesihuolto Oy maksaa erikseen tehtävällä sopimuksella kaivoa ympäröivästä maa-alueesta vuokraa 200 euroa / vuosi. Vuokra maksetaan takautuvasti 18 vuoden ajalta. Alueilla ei ole voimassa olevaa kaavaa. 

Määräalan hinnaksi on sovittu 14 880 euroa (noin 0,14 €/m2). Alhaista neliöhintaa selittää, että määräalasta suurin osa on vähäarvoista suoaluetta. Kaupan kohteena oleva määräala ei saa osuuksia yhteisiin maa- ja vesialueisiin eikä erityisiin etuuksiin.

Karesuvannon alueen kehittämisen kannalta on perusteltua hankkia kyseinen määräala täydentämään kunnan maanomistusta alueella. Kunnan maanomistus palvelee vedenottamon saneerausta ja uuden koulun rakentamista.

Kauppakirjaluonnos oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää ostaa noin 11 hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä Kotavuopio 47-404-60-13 kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Tiedoksi

maankäyttöinsinööri, tekninen johtaja, maanomistajat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.