Perustelut
Selostus
Kunnanhallituksen talousarviossa vuodelle 2024 ei ole otettu huomioon Kilpisjärven Ladut ry:lle mahdollisesti myönnettävää avustusta latutampparin hankintaan. Kunnanhallituksen on täten pyydettävä kunnanvaltuustolta lisämäärärahaa avustuksen myöntämiseksi.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 28.5.2024 § 103 myöntää enintään 100 000 euroa avustusta Kilpisjärven Ladut ry:lle latutampparin hankintaan. Avustusta ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen. Päätös on ehdollinen ja edellyttää kunnanvaltuuston hyväksymää lisämäärärahaa avustuksen maksamiseen.
Päätöksen mukaan avustus voidaan maksaa osissa, jotta mahdollinen varausmaksu saadaan maksettua yhdistykselle heti kun sen tarve ilmenee. Ennen avustuksen maksamista yhdistyksen on toimitettava luotettava selvitys tampparin hankkimisesta, esimerkiksi sopimus toimittajan kanssa.
Avustuksen ehdot:
Yhdistys ei saa myydä tampparia ilman kunnan suostumusta 10 vuoden sisällä tampparin hankinnasta. Jos tamppari myydään 10 vuoden sisällä, on mahdollisesta myynnistä tulleet tuotot palautettava kunnalle.
Enontekiön kunta ei tule myöntämään yhdistykselle lisää avustusta samanlaiseen tarkoitukseen tai siihen liittyviin tarkoituksiin, kuten tampparihalliin. Kunta ei ole vastuullinen tai velvollinen tampparin huoltoon ja ylläpitoon liittyen.
Yhdistyksen tulee ottaa tarvittavat vakuutukset koneelle sekä toiminnalle.
Ottamalla vastaan avustuksen Kilpisjärven Ladut ry sitoutuu huolehtimaan Kilpisjärven latureitistön.
Yhdistyksen hallituksen on toimitettava kunnanhallitukselle tiedoksi yhdistyksen hallituksen päätös avustusehtoihin sitoutumisesta viimeistään 7.6.2024.
Ehdotus
Esittelijä
-
Marja-Riitta Aalto, hallintojohtaja, marja-riitta.aalto@enontekio.fi
Kunnanhallitus esittää valtuustolle lisämäärärahan 156 000 euroa myöntämistä kunnanhallituksen kustannuspaikalle vuoden 2024 talousarvioon. Lisämääräraha käytetään Kilpisjärven Ladut ry:lle myönnettävään avustukseen latutampparin hankkimiseksi.
Esittelijän muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle lisämäärärahan 100 000 euroa myöntämistä kunnanhallituksen kustannuspaikalle vuoden 2024 talousarvioon. Lisämääräraha käytetään Kilpisjärven Ladut ry:lle myönnettävään avustukseen latutampparin hankkimiseksi.
Päätös
Kunnanhallitus esittää valtuustolle lisämäärärahan 100 000 euroa myöntämistä kunnanhallituksen kustannuspaikalle vuoden 2024 talousarvioon. Lisämääräraha käytetään Kilpisjärven Ladut ry:lle myönnettävään avustukseen latutampparin hankkimiseksi.