Kunnanhallitus, kokous 7.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Yritys- ja kehittämisasiantuntijan viran täyttäminen

ENODno-2022-407

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Yritys- ja kehittämisasiantuntijan virka on ollut haettavana 23.11 - 15.12.2022 välisen ajan. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekry-palvelussa, TE-toimiston sivuilla, kunnan nettisivuilla, Enontekiön Sanomissa sekä Lapin kansan printtiversiossa 26.11.2022 sekä viikon ajan digitaalisena ilmoituksena lapinkansa.fi -verkkopalvelussa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja monipuolinen yritys- ja elinkeinotoiminnan asiantuntemus. Valittavalta edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kykyä pitkäjänteiseen kehittämiseen, erinomaista suomen- ja englanninkielen taitoa. Ruotsin ja / tai norjankielen taito katsotaan eduksi virassa. Saamenkielen taito katsotaan erityiseksi ansioksi.

Määräaikaan mennessä yritys- ja kehittämisasiantuntijan virkaa on hakenut 7 henkilöä. Hakijoiden joukossa oli 3 muodollisesti kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa, mutta hakijoiden yritys- ja elinkeinotoiminnan asiantuntemusta ei voida pitää monipuolisena.

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 4 §:n 2 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä. Uutta hakumenettelyä koskevassa ilmoituksessa on mainittava, otetaanko aikaisemmat hakemukset huomioon.Virka voidaan julistaa uudelleen haettavaksi, jos kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole tai hakijoita on vain muutama tai jos muuten katsotaan tarpeelliseksi saada uusia hakijoita.

Hallintosäännön 39 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 40 §:n mukaan kunnanhallitus valitsee muut toimialajohtajat ja toimialojen vastaavat.

Viran hakuaikaa on perusteltua jatkaa 13.1.2023 saakka, sillä yritys- ja kehittämisasiantuntija tulee vastaamaan Enontekiön kunnan elinkeinojen kehittämisen palveluista. Tehtävän merkityksellisyys  huomioiden virkaan on ollut vain vähän kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita, jotta päätös virkaan esitettävästä voitaisiin tehdä riittävän harkitusti.

Päätös annetaan tiedoksi virkaa hakeneille. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää jatkaa yritys- ja kehittämisasiantuntijan viran hakuaikaa 13.1.2023 klo 20 asti. Edelleen kunnanhallitus päättää, että virkaan 15.12.2022 klo 20 mennessä tulleet hakemukset otetaan huomioon.

Päätös

Muutosehdotuksen mukaan.

 

Kokouskäsittely

Jarmo Näkkäläjärvi oli poistuneena tämän pykälän käsittelyn aikana klo 12:31-12:34

Valmistelija

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Yritys- ja kehittämisasiantuntijan viran hakuaikaa jatkettiin kunnanhallituksen päätöksellä (19.12.2022 § 341) 13.1.2023 klo 20 saakka siten, että aiemmat hakemukset otetaan virantäytössä huomioon.

Viran hakuaika päättyi 13.1.2023 ja siihen mennessä virkaan tuli 14 hakemusta. Yksi hakijoista perui hakemuksensa virkaan sähköpostilla 9.1.2023.

Kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan hakijoiden ansiovertailun ja valitsee haastatteluihin kutsuttavat henkilöt.

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Muutettu päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää kutsua haastatteluun yritys- ja kehittämisasiantuntijan virkaa hakeneista *********, *********, ********* ja *********

Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallituksen puheenjohtajisto, valtuuston puheenjohtajisto ja kunnanjohtaja.

Päätös

Muutosehdotuksen mukaan.

Valmistelija

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Perustelut

Yritys- ja kehittämisasiantuntijan viran hakuaikaa jatkettiin kunnanhallituksen päätöksellä (19.12.2022 § 341) 13.1.2023 klo 20 saakka siten, että aiemmat hakemukset otetaan virantäytössä huomioon. Viran hakuaika päättyi 13.1.2023 ja siihen mennessä virkaan tuli 14 hakemusta. Yksi hakijoista perui hakemuksensa virkaan sähköpostilla 9.1.2023.

Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan 24.1.2023 (§11)hakijoiden joukosta neljä hakijaa haastatteluihin koulutuksen ja kokemuksen perusteella. Haastattelut järjestetään 2.2.2023.

Haastatteluryhmän ehdotus päivitetään esityslistalle ennen kokousta. 

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Antti Starck ja Jaska Vepsäläinen lähetetään soveltuvuusarviointeihin ja näiden pohjalta esitys virkaan valittavaksi tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi 21.2. kokoukseen.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Valmistelija

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan 21.2.2023 yritys- ja kehittämisasiantuntijan virkaan kauppatieteiden maisteri *********. Valittu on ilmoittanut 28.2.2023 ettei ota virkaa vastaan. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi, että virkaan valittu ei ota tehtävää vastaan.

Kunnanhallitus päättää, että yritys- ja kehittämisasiantuntijan virkaan ei valita ketään, eikä viran hakuaikaa jatketa. Edelleen kuunnanhallitus päättää, että virkanimikettä tulee tarkastalle erikseen, jotta nimike vastaa paremmin viran sisältöä.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi, että virkaan valittu ei ota tehtävää vastaan.

Kunnanhallitus valitsee yritys- ja kehittämisasiantuntijan virkaan *********. Edelleen kunnanhallitus päättää, että jos ********* ei ota virkaa vastaan, yritys- ja kehittämisasiantuntijan virka laitetaan uudelleen auki.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Muutetun päätösehdotuksen mukaan.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

Kokouskäsittely

Tämä asia käsiteltiin § 58 jälkeen.  Ennen asian käsittelyä kokouksessa pidettiin tauko klo 13:38-14:23.

Tämän asian jälkeen siirryttiin § 67.

Tiedoksi

hakijat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.