Kunnanvaltuusto, kokous 22.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Valtuustoaloite Kunnanviraston avaaminen asiointia varten kuntalaisille

ENODno-2021-84

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Valtuustoaloitteet

Birgitta Eira ja Helinä Hautamäki/ Kokoomuksen ja kristillisten valtuustoryhmä ovat 3.2.2021 tehneet seuraavat saman sisältöiset aloitteet:

Birgitta Eira
-Kunnantalo ei ole enää suljettuna vaan alkaisi normaalisti toimimaan ja mikäli se ei ole mahdollista niin ulko-oveen tulee kunnon ohjeistukset miten pääsee sisälle muutoinkin kuin sähköpostiosoitteet.

Helinä Hautamäki/Kokoomuksen ja kristillisten valtuustoryhmä
- Kunnanviraston avaaminen asiointia varten kuntalaisille. Luottamushenkilöiden myös hankalaa hoitaa tehtäviään ovien ollessa lukittuna. 

Päätöksen perustelut

Suomessa eletään helmikuussa 2021 vakavaa koronapandemian aikaa. Koronatartuntoja on todettu noin 300 - 400 välillä päivittäin kun tartuntojen määrä oli noin puolet vähemmän tästä pahimpana aikana keväällä 2020.

Lapin sairaanhoitopiirin alue on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Tautitilanne on aktiivinen koko Lapin sairaanhoitopiirin alueella.

Covid-19-tartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lapin aluehallintovirasto jatkaa 23.3. saakka rajoitusta, joka kieltää Lapin sairaanhoitopiirin kunnissa kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.

Enontekiön kunnavirastilla noudatatetaan THL:n ja Lapin Sairaanhoitopiirin suosituksia sekä AVI:n ohjeita. Enontekiön kunnanviraston työntekijöille on suositeltu, että he ovat etätöissä terveysturvallisista syistä johtuen.

Kunnanvirastolta saatavat palvelut ovat toimineet hyvin. Asiakkaat ovat oppineet asioimaan virtuaallisesti (sähköposti / puhelin) ja sopimaan fyysiset tapaamiset niiden työntekijöiden kanssa, joilla he ovat kokeneet tarvetta tavata kasvokkain.

Kunnanviraston ovessa on päivitetyt ohjeet siitä miten kunnan palveluita voi saada sähköisesti, puhelimitse tai tapaamisten kautta käyttöön. Luonnollisesti viraston palvelut ja niitä koskevat yhteystiedot löytyvät kunnan verkkosivuilta. Virastolle asioivien on hyvä ottaa etukäteen yhteys henkilöihin, joita asioivat haluavat tavata koronatilanteesta johtuen.

Yritysvaikutusten arviointi

Ei vaikutuksia.

 

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanviraston palvelut ovat asiakkaiden saatavilla sähköisesti, puhelimitse tai kasvokkain sovituissa tapaamissa eikä kunnanvirastoa ole toimivaltaisen viranomaisen koronatilanteesta johtuen syytä avata avointa kulkemista varten. Kunnanhallitus toteaa, että virastotalon ovella ja kunnan verkkosivuilla on asioinnioista asianmukaiset tiedotteet.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Perustelut

Birgitta Eira ja Helinä Hautamäki/ Kokoomuksen ja kristillisten valtuustoryhmä ovat 3.2.2021 tehneet seuraavat saman sisältöiset aloitteet:

Birgitta Eira

-Kunnantalo ei ole enää suljettuna vaan alkaisi normaalisti toimimaan ja mikäli se ei ole mahdollista niin ulko-oveen tulee kunnon ohjeistukset miten pääsee sisälle muutoinkin kuin sähköpostiosoitteet.

Helinä Hautamäki/Kokoomuksen ja kristillisten valtuustoryhmä

- Kunnanviraston avaaminen asiointia varten kuntalaisille. Luottamushenkilöiden myös hankalaa hoitaa tehtäviään ovien ollessa lukittuna.

Kunnanhallitus totesi 1.3.2021/ § 59, että kunnanviraston palvelut ovat asiakkaiden saatavilla sähköisesti, puhelimitse tai kasvokkain sovituissa tapaamissa eikä kunnanvirastoa ole toimivaltaisen viranomaisen koronatilanteesta johtuen syytä avata avointa kulkemista varten. Kunnanhallitus totesi, että virastotalon ovella ja kunnan verkkosivuilla on asioinnioista asianmukaiset tiedotteet

Ehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee annetun selvityksen asiasta tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. Aloite on loppuun käsitelty.

Tiedoksi

Aloitteen tekijät

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.