Kunnanvaltuusto, kokous 22.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Valtuustoaloite/lämmitystolppien asentaminen kunnanviraston parkkipaikan vieraspaikoille

ENODno-2022-193

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Satu-Marja Eira-Keskitalo on tehnyt 2.2.2022 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Teen valtuustoaloitteen Kunnantoimiston parkkipaikan vieraspaikoille autojen lämmityspisteet. Talvella kovilla pakkasilla, kokouksissa kulkevilla on ongelma autojen käynnistämisessä."

Virastotalolle on lisätty syyskuussa 2022 kaksi uutta lämmitystolppaa (4 paikkaa). Lisäksi virastotalon rikkinäinen lämmitystolppa on korjattu (4 paikkaa). Vieraspaikoilla on käytössä 5 lämmitystolppapaikkaa ja valtuutetut saavat käyttää myös henkilökunnan vapaita lämmitystolpallisia paikkoja kokousten aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus

1) toteaa, että lämmitystolppia on riittävä määrä,

2) antaa yllä olevan vastauksen kunnanvaltuustolle tiedoksi,

3) esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Perustelut

Satu-Marja Eira-Keskitalo on tehnyt 2.2.2022 seuraavan valtuustoaloitteen: "Teen valtuustoaloitteen Kunnantoimiston parkkipaikan vieraspaikoille autojen lämmityspisteet. Talvella kovilla pakkasilla, kokouksissa kulkevilla on ongelma autojen käynnistämisessä."

Ehdotus

Kunnanhallitus

1) totesi, että lämmitystolppia on riittävä määrä 2.11.2022 kokouksen selostusosassa mainituin perustein,

2) antaa yllä olevan vastauksen kunnanvaltuustolle tiedoksi,

3) esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Tiedoksi

Aloitteen tekijä

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.