Kunnanhallitus, kokous 7.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Otto-oikeuden käyttäminen kehitysjohtajan 22.3.2021/§ 3 viranhaltijapäätökseen.

ENODno-2021-88

Valmistelija

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja. Päätökset, joita ei voi ottaa ylemmän toimielimen käsittelyyn määrätään Kuntalain 92 §:ssä. Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen sekä lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä viipymättä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Otto-oikeutta on käytettävä viimeistään seitsemän päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, kuitenkin viimeistään sen ajan kuluessa, josta Kuntalain § 134 tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että alemman viranomaisen käsittelemä asia siirtyy kokonaisuudessaan hallituksen, lautakunnan tai johtokunnan käsiteltäväksi. Nämä eivät ole sidottuja alemman viranomaisen tekemään ratkaisuun. Hallituksella, lautakunnalla tai johtokunnalla on asiaa käsiteltäessä sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös tai aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

Kehitysjohtaja on tehnyt viranhaltijapäätöksen 22.03.2021 (§3) tekniselle johtajalle maksettavasta korvauksesta. Kehitysjohtaja on päättänyt, että tekniselle johtajalle maksetaan korvausta työhön kuulumattomien töiden tekemisestä 1 243,35 euroa.Kunnanhallitus on käyttänyt otto-oikeuttaan 29.3.2021 (§ 89), jolloin se on päättänyt siirtää kehitysjohtajan päätöksen käsiteltäväksi seuraavaan kokoukseen. Kunnanhallitus päätti 3.5.2021 (§114)  kumota kehitysjohtajan 22.3.2021 tekemän päätöksen koskien korvausta ylimääräisestä lisätyöstä. Kunnanhallitus on 15.6.2021 (§163) hylännyt teknisen johtajan tekemän oikaisuvaatimuksen.

Tekninen johtaja on valittanut kunnanhallituksen päätöksistä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut kunnanhallituksen 3.5.2021 (§ 114) ja 15.6.2021 (§ 163) tekemät päätökset ja palauttanut asian kunnanhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. 

Tekninen johtaja on esimiehensä, kehitysjohtajan, kanssa sovitulla tavalla ilmoittanut tekemänsä työtunnit kohteittain ja tämä kehitysjohtajan hyväksymä tuntikirjanpito on ollut oheismateriaalina kehitysjohtajan 22.3.2021 tekemässä päätöksessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että se ei käytä otto-oikeutta kehitysjohtajan 22.3.2021 (§3) tekemään päätökseen. Korvaus lisätöistä hyväksytään kehitysjohtajan tekemän päätöksen mukaisesti maksuun.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Eriävä mielipide

  • Elli-Maria Kultima
    Jätän eriävän mielipiteen.

Esteellisyys

  • Jarmo Näkkäläjärvi

Kokouskäsittely

Elli-Maria Kultima esitti, että korvausta ei makseta. Esitystä ei kannatettu.

Jarmo Näkkäläjärvi oli esteellinen § 29 käsittelyyn (hallintolain 28.1 § kohta 7) ja oli poistuneena kokouksesta asian käsittelyn ajan. 

Tiedoksi

tekninen johtaja, palkkahallinto

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.