Valmistelija
Arto Kantola, Rakennustarkastaja, arto.kantola@enontekio.fi
Perustelut
Maankäyttö- ja rakennuslaki on muuttunut 1.1.2025 rakentamislaiksi. Muutoksen johdosta rakennusvalvonnan voimassa olevan taksaa ei voi käyttää määrittelyperusteena eikä taksaa voi soveltaa uuden lainsäädännön yhteydessä. Tämän vuoksi rakennusvalvontaviranomaisen taksa, jossa määrätään rakentamislain nojalla perittävät maksut, kuten rakennusvalvonnan lupa- ja valvontamaksut, on uusittava.
Rakentamislain (RakL) 79 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun jonka perusteet määrätään
kunnan hyväksymässä taksassa. Uudessa rakentamislaissa rakentamisen luvanvaraisuus muuttuu. Aiemmin toimenpideluvan tai toimenpideilmoituksen vaatineet rakennukset eivät enää pääosiltaan vaadi rakentamislupaa. Rakentamislain 42 §:ssä on määritelty rakentamisluvan edellytykset.
Enontekiön kunnan hallintosäännön 70 § mukaan valtuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Kunnanhallitus ja toimielimet päättävät tarkemmin maksujen perusteista ja euromääristä jollei hallintosäännössä ole toisin määrätty. Kunnanhallitus ja toimielimet voivat siirtää maksuista päättämiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle.
Enontekiön kunnan nykyinen, voimassaoleva taksa on tullut voimaan 1.5.2014.
Ehdotus
Esittelijä
Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi
Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle rakennusvalvonnan uuden taksan vahvistamista.