Kunnanhallitus, kokous 21.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 317 Kunnanhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajiston esille ottamat asiat

Perustelut

Kunnanhallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajisto voivat keskustella kunnanjohtajan kanssa ajankohtaisista asioista.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Pekka Tjäderhane kysyi voiko toimielinten pöytäkirjoja pitää julkaistuna kunnan verkkosivuilla useampi vuosi taaksepäin.  Hallintojohtaja vastasi, että Enontekiön kunta noudattaa kuntaliiton suositusta siitä, että pöytäkirjat ovat nähtävillä yleisessä tietoverkossa kokouksen pitovuotta seuraavan vuoden loppuun. Tämä  suositus perustuu siihen, että kokousasiakirjoihin sisältyviä henkilötietoja voidaan pitää yleisessä tietoverkossa vain tehokkaan tiedottamisen vaatiman ajan.

Jarmo Näkkäläjärvi kysyi, voiko kokouksista saada asialistoja, joista näkee mitä pykäliä milloinkin on käsitelty. Hallintojohtaja kertoi sen olevan mahdollista.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.