Kunnanhallitus, kokous 21.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 316 Kunnanhallituksen nimeämien toimielin- ja kokousedustajien suulliset raportit kokouksista

Perustelut

Selostus
Kunnanhallituksen nimeämien toimielin- ja kokousedustajat antavat suulliset raportit kokouksista.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Janne Näkkäläjärvi on osallistunut Pöyrisjärven erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnittelun yhteistyöryhmän ensimmäiseen kokoukseen.Työ jatkuu.

Elli-Maria Kultima on osallistunut Poliisien neuvottelukunnan kokoukseen. Kultima on nostanut esille Hetan asiointipisteen tulevaisuuden sekä Enontekiön poliisitilanteen. Asiointipisteen lakkautus ei ole suunnitelmissa, poliisitilanteen osalta kysymys jäi avoimeksi.

Jarmo Näkkäläjärvi kertoi, että Karesuvannon monitoimitalon rakennuttamistoimikunta on kokoontunut 19.12.2023 ensimmäisen kerran. Kokouksessa rakennuttamistoimikunnalle esiteltiin mm.  havainnekuvat monitoimitalosta. Kokouksessa sovittiin myös alustavasti miten edetään. Karesuvannon kyläläisille järjestetään hankkeesta tiedotustilaisuus tammikuussa.

Helinä Hautamäki osallitui 5.12.2023 Luppokodin rakennustoimikunnan kokoukseen. Kokouksessa käytiin läpi hankkeen tilannekatsaus. Seuraavat rakennustoimikunnan kokoukset ovat 16.1.2024 ja 13.2.2024. Toimikunta tutustuu keväämmällä rakennustyömaalle.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.