Kunnanhallitus, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 216 Kunnan myöntämät avustukset v. 2023/ Avustukset kylätalojen ylläpitoon

ENODno-2022-445

Valmistelija

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Palojoensuun kyläläiset ry sekä Peltovuoman jakokunta yhdessä Peltovuoman kyläläiset ry:n kanssa ovat toimittaneet kuntaan hakemukset avustuksesta kyläyhdistysten käytössä olevien rakennusten ylläpitokustannuksiin.

Palojensuun kyläläiset ry on 20.12.2022 hakenut Enontekiön kunnalta 10 000 euroa yhdistystukea, jotta kyläläisten talo voidaan pitää lämpimänä. Sähkön hinnan nousun vuoksi yhdistyksen maksukyky on heikentynyt.

Peltovuoman jakokunta ja Peltovuoman kyläläiset ry ovat 4.9.2023 toimittamassaan kirjelmässä esittäneet, että Enontekiön kunta sitoutuisi maksamaan 20 000 euroa/vuosi seuraavan kolmen vuoden ajan siirtymäajan avustusta Peltovuoman vanhan koulun ylläpitokustannuksiin. Kirjelmässä kerrotaan, että jakokunta ja kyläyhdistys laativat Peltovuoman vanhasta koulusta samanlaisen luovutuskirjan kuin kunnan ja jakokunnan välillä on ollut, sen jälkeen kun jakokunta on vastaanottanut kiinteistön luovutuksen kunnalta.  Kiinteistö siirtyy Peltovuoman kyläläiset ry:n nimiin. Peltovuoman kyläläiset ry sitoutuu vastaamaan kiinteistön ylläpidosta ja toiminnasta. Kyläyhdistys hakee ulkopuolista avustusta lämmitysjärjestelmän muuttamiseksi maalämpöön, sekä etsii muita rahoituskanavia tulevan toiminnan järjestämiseksi. Kirjelmän mukaan siirtymäajan avustuksella mahdollistetaan yhdistykselle riittävä aika avustusten hakemiseksi, ja saamiseksi, ilman että vaarannetaan toimintojen järjestäminen ja kiinteistön kunto siirtymäaikana. Siirtymäajan jälkeen kunta ei kirjelmän mukaan ole enää vastuullinen ja velvollinen millään muotoa kiinteistöön liittyen, eikä myöskään velvollinen avustaman kyläyhdistystä tässä nimenomaisessa asiassa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Härkönen, kunnanjohtaja, petri.harkonen@enontekio.fi

Enontekiön kunta myöntää kertaluontoisena avustuksena Peltovuoman kyläläiset ry:lle sekä Palojoensuun kyläläiset ry:lle molemmille 8 000 euroa rakennusten ylläpitoon. Kunta ei tule myöntämään jatkossa samaan tarkoitukseen lisää avustusta.

Myönnettävän avustuksen ehtona on, että Peltovuoman kyläläiset ry, eikä Palojoensuun kyläläiset ry veloita Enontekiön kunnalta vuokraa tai muita vastaavia kuluja kunnan kyseisissä rakennuksissa toteuttamasta toiminnasta vuosina 2023-2024. 

Peltovuoman kyläläiset ry:n avustuspäätöksen ehtona on edellisen lisäksi, että Peltovuoman jakokunnan ja kunnan välinen luovutuskirja on allekirjoitettu 25.9.2023 mennessä. Avustus maksetaan Peltovuoman kyläläiset ry:lle sen jälkeen, kun jakokunta on luovuttanut kiinteistön Peltovuoman kyläläiset ry:lle ja kopio tästä luovustuskirjasta on toimitettu Enontekiön kuntaan. Avustus on haettava maksuun 31.12.2023 mennessä.

Myönnetyt avustukset yhteensä 16 000 euroa katetaan osittain Peltovuoman vanhan koulun ylläpitoon varatuista määrärahoista, sekä käyttämättämistä jääneistä avustusmäärärahoista.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Elli-Maria Kultima ehdotti, että myönnettävä avustus on 6 000 euroa/yhdistys. Kultiman ehdotus raukesi kannattamattomana. 

Valtuuston puheenjohtaja Jarmo Näkkäläjärvi saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15:12 ennen päätöksentekoa.

Tiedoksi

Peltovuoma jakokunta, Peltovuoman kyläläiset ry, Palojoensuun kyläyhdistys ry, maankäyttöinsinööri

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.
​​​​​​​Asianosaiselle lähetettävään oikaisuvaatimusosoitukseen merkitään lähettämispäivä ja-tapa.