Kunnanhallitus, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 222 Kunnanhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajiston esille ottamat asiat

Perustelut

Kunnanhallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajisto voivat keskustella kunnanjohtajan kanssa ajankohtaisista asioista.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Anja-Maija Lundell kysyi, onko mahdollista, että kunta laittaa valaistulle laduille kyltit, joissa kielletään ladulla kävely. Lisäksi lämpöladulle tulisi tehdä kiertosuunta-kyltit.

Jarmo Näkkäläjärvi ehdotti, että Luppokoti-hankkeen etenemisestä tiedotetaan kuntalaisille. Hallintojohtaja kertoi, että asiasta on tulossa tiedote. Kunnanjohtaja kertoi, että investointien tilanteesta kerrotaan 18.10.2023 valtuuston kokouksessa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.