Kunnanhallitus, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 215 KILPISJÄRVI korttelin 16 rakennuspaikan 12 asemakaavan muutos; kaavaehdotus nähtäville

ENODno-2023-166

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Kilpisjärven korttelin 16 rakennuspaikan 12 asemakaavan muutos on etenemässä ehdotusvaiheeseen. Kaavan muutoksen tavoitteena on laajentaa yhtä rakennuspaikkaa, jolloin tontista muodostuu nykyistä paremmin rakentamiseen sopiva. Kaavamuutos tuo omalta osaltaan helpotusta Kilpisjärven tonttipulaan.

Kunnanhallitus käsitteli asemakaavamuutoksen luonnoksen 27.6.2023 § 171 ja luonnos on ollut nähtävillä MRL 62 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti 6.7. – 23.8.2023 välisen ajan. Kaavaluonnoksesta ei jätetty yhtään mielipidettä. Lausunnon antoivat Lapin pelastuslaitos, Lapin ELY-keskus ja Saamelaismuseo Siida. Käsivarren paliskunta ja Lapin liitto ilmoittivat, etteivät anna lausuntoa tai ettei niillä ole lausuttavaa.

Valmisteluvaiheen kuulemisen johdosta kaavan sisältöön ei ollut tarpeen tehdä muutoksia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Härkönen, kunnanjohtaja, petri.harkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Kilpisjärven korttelin 16 rakennuspaikan 12 asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville (MRL 65 §, MRA 27 §) ja että siitä pyydetään asianmukaiset lausunnot (MRA 28 §).

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Tiedoksi

maankäyttöinsinööri, tekninen johtaja, maanomistaja

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.