Kunnanhallitus, kokous 21.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Enontekiön kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma 2023-2029

ENODno-2022-362

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Kolehmainen, kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori, heli.kolehmainen@enontekio.fi

Perustelut

Seloste

Kulttuurikasvatussuunnitelma (KOPS) perustuu lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta. Kulttuurikasvatussuunnitelma on työkalu kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatuksen toteuttamiseen kunnassa osana varhaiskasvatusta ja opetusta. Se takaa kaikille lapsille ja nuorille tasa-arvoisen mahdollisuuden kokea taidetta ja osallistua monipuolisesti paikalliseen kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma laaditaan ja sitä toteutetaan varhaiskasvatuksen, koulujen sekä kulttuuripalvelujen yhteistyönä.

Kuntien valtuustojen hyväksymä ja perustasolla budjettiin pysyvästi laitettu KOPS on jokaisen kunnan lapsen ja nuoren saavuttava suunnitelma, jolloin perheen asuinpaikka, varallisuus tai mielenkiinnonkohteet eivät vaikuta siihen pääseekö lapsi osaksi taidetta ja kulttuuria.

Enontekiön kulttuurikasvatussuunnitelman mukaisesti lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan omaan kulttuuri-identiteettiin, enontekiöläiseen kulttuuriin, paikallisiin kulttuuritoimijoihin ja –kohteisiin. Suunnitelma tuo yhteen kunnan ja lähialueiden lastenkulttuuritoimijoita laadukkaan sisällön puitteissa. Enontekiön kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma huomioi kunnan opetussuunnitelmaan ja sen lähtökohtana on paikallinen kulttuuriperintö ja paikalliset voimavarat. Suunnitelma jakautuu vuosittaisiin teemoihin, joiden mukaisesti kulttuuripalvelut tuottaa varhaiskasvatukseen ja kouluille työpajoja, vierailuja ja kohdekäyntejä.

Kulttuuripalvelut on laatinut suunnitelman yhteistyössä varhaiskasvatuksen, koulun, kirjaston ja nuorisotyön kanssa lastenkulttuurikeskus Uulun tuella. Suunnitelman toteuttamiseen on varattu 5000 euron määräraha vuodelle 2023 kulttuuripalveluiden budjettiin. Koulupäivän aikana oleva toiminta on lapsille ja nuorille maksutonta.

Suunnitelmaa päivitetään vuosittain tarpeen mukaan. Lisäksi suunnitelman laadinnassa on huomioitu mahdollisuus laajentaa sen käyttöä myös vanhuspalveluihin ja kolmannen sektorin kerhotoimintaan. Suunnitelmaan on mahdollista liittää uusia sisältöjä laajennusosina.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Kolehmainen, kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori, heli.kolehmainen@enontekio.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi Enontekiön kunnan kulttuurikasvatussuunnitelman ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukseen ja valtuustoon.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori esitteli kulttuurikasvatussuunnitelmaa, sen tarkoitusta ja tavoitteita. 

 

Valmistelija

  • Heli Kolehmainen, kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori, heli.kolehmainen@enontekio.fi

Perustelut

--

Ehdotus

Esittelijä

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Enontekiön kunnan kulttuurikasvatussuunnitelman 2023-2029 ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Asia palautetaan takaisin valmisteluun.

Päätös

Kunnanhalllitus päätti palauttaa kulttuurikasvatussuunnitelman takaisin valmisteluun.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.