Kunnanhallitus, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 YLI-KYRÖ Tervatievan ranta-asemakaavan muutos; kaavaehdotus nähtäville

ENODno-2022-232

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Kiinteistön 47-403-2-87 omistaja on hakenut Yli-Kyrön ranta-asemakaavan muutosta.

Ranta-asemakaavan muutosta haetaan Niskantien varressa olevan, Ounastiehen rajoittuvan kiinteistön 47-403-2-87 Tervatieva alueelle. Suunnittelualue on yksityisomistuksessa.

Ranta-asemakaavan muutoksen tavoitteena on laajentaa korttelia 121 (RA) nykyisen kaavan mukaiselle maa- ja metsätalousalueelle. Maanomistajan tavoitteena on muuttaa korttelialuetta siten, että alueelle voidaan rakentaa omakotitalo sekä loma-asuntoja maanomistajan hahmottelemiin paikkoihin.

Kaavamuutos hyödyttää erityisesti hakijaa, minkä vuoksi hän sitoutuu maksamaan kaavamuutoksesta aiheutuvat kulut kokonaisuudessaan.

Ko. kaavamuutoksen valmistelussa on seuraavat vaiheet: 1) Kunnanhallitus päättää kaavamuutoksen vireilletulosta sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 2) Kunnanhallitus asettaa kaavaluonnoksen nähtäville (30 vrk). Mahdolliset mielipiteet, muistutukset ja lausunnot otetaan huomioon. 3) Kunnanhallitus asettaa kaavaehdotuksen nähtäville (30 vrk). Mahdolliset mielipiteet, muistutukset ja lausunnot otetaan huomioon. 4) Kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavamuutoksen kunnanhallituksen esityksestä. 5) Valitusmahdollisuus. 6) Kaavamuutoksen voimaantulo.

Ehdotus

Esittelijä

Birgitta Eira, birgitta.eira@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää kuuluttaa kiinteistöä 47-403-2-87 Tervatieva koskevan Yli-Kyrön ranta-asemakaavan muutoksen vireille sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville (MRL 63 §).

Päätös

Kunnanhallitus päättää ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Maankäyttöinsinööri Kai Takkunen esitteli asiaa kunnanhallitukselle.

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Yli-Kyrön ranta-asemakaavan muutos korttelissa 121 on etenemässä valmisteluvaiheen kuulemiseen.

Enontekiön kunnanhallitus on kuuluttanut kaavamuutoksen vireille kokouksessaan 1.7.2022 (§ 155). Vireilletulokuulutus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat olleet nähtävillä 6.7.2022 alkaen.

Ranta-asemakaavaluonnoksessa kortteliin 121 osoitetaan yksi omakotitalon rakennuspaikka (AO), jolla on rakennusoikeutta 350 k-m2 sekä neljä loma-asunnon rakennuspaikkaa (RA), joilla kullakin on rakennusoikeutta 120 k-m2. Kortteliin osoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 830 k-m2, joka tarkoittaa 170 k-m²:n vähennystä nykyiseen kaavaan verrattuna. Suurin sallittu kerrosluku on I u ½. Rakennuskorttelien ulkopuoliset alueet on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi (M) kuten on voimassaolevassa kaavassakin. Rakentamista ohjataan maisemaan sopivaksi kaavamääräyksillä.

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa asettaa Yli-Kyrön Tervatievan kaavaluonnoksen nähtäville (MRL 62 § ja MRA 30 §). Päätöksestä kuulutetaan MRA 30 §:ssä säädetyllä tavalla kunnan kotisivulla ja Enontekiön Sanomissa.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Yli-Kyrön Tervatievan ranta-asemakaavan muutos on etenemässä ehdotusvaiheeseen.

Ranta-asemakaavamuutoksen luonnos on ollut nähtävillä MRL 62 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti 12.10. – 11.11.2022 välisen ajan. Kaavaluonnoksesta ei jätetty yhtään mielipidettä. Lausunnon antoivat Lapin liitto, Lapin ELY-keskus ja Saamelaismuseo Siida.

Valmisteluvaiheen kuulemisen jälkeen kaavaselostukseen on lisätty maininta, että kaavamuutosta koskevat myös valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ympäristö- ja terveyshaittojen ehkäisemisestä ja riskien hallitsemisesta (melu) sekä valtakunnallisesti arvokkaiden luonnonperinnön arvojen turvaamisesta. Kaavaselostukseen on lisätty tieto arvokkaasta harjualueesta Jäkäläkurunkangas-Ellintieva ja kaavakartalle on lisätty alueen rajaus, sekä sitä koskeva kaavamääräys. Korttelin 121 tontti nro 3:n sijaintia on muutettu siten, että rakennuspaikka sijoittuu tieliikenteen melulta suojaavan tievan taakse. Seututien lähelle sijoittuvien rakennuspaikkojen melusuojauksesta on annettu kaavamääräys. Liittymisestä vesijohtoon ja viemäriin annettu kaavamääräys on poistettu turhana (liittymisvelvollisuus on suoraan vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n nojalla).

Ehdotus

Esittelijä

  • Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Yli-Kyrön Tervatievan ranta-asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville (MRL 65 §, MRA 27 §) ja että siitä pyydetään asianmukaiset lausunnot (MRA 28 §).

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

 

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Tiedoksi

maankäyttöinsinööri, tekninen johtaja, maanomistaja

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.