Kunnanhallitus, kokous 30.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Kunnan vuokratonttien hinnoittelu, Kilpisjärvi

ENODno-2023-182

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnan tonttien hinnat on päätetty kunnanvaltuustossa 11.11.2020 § 59. Kilpisjärven osalta tontteja on hinnoiteltu kunnanvaltuustossa myös 23.6.2021 § 29, 18.5.2022 § 24 ja 14.12.2022 § 85. Edellämainituissa päätöksissä tonttien hinnoittelu on perustunut tontin käyttötarkoitukseen ja rakennusoikeuden määrään.

Kolme kunnan omistamaa asemakaavan mukaista vuokratonttia on kuitenkin jäänyt hinnoittelematta. Yksi vuokralaisista on kysynyt kunnalta tontin myyntihintaa ja myös toisen tontin osalta maanvuokrasopimus on lähivuosina päättymässä. Vuokralainen voi halutessaan lunastaa tontin omakseen ja tämän vuoksi myös vuokratonteille tulisi päättää myyntihinta.

Hinnoittelematta jääneistä tonteista kahdella on voimassa Rakennushallituksen aikoinaan tekemä maanvuokrasopimus. Näiden tonttien maanomistus on siirtynyt kunnalle kiinteistökaupassa vuonna 2009 ja niille kunta ei ole aiemmin päättänyt hintaa. Kolmas tontti on vuokrattu vuonna 2004 ja sille on edellisen kerran päätetty hinta kunnanvaltuustossa 11.7.2003 § 40.

Maankäyttöinsinööri on valmistellut tonteille uudet hinnat, jotka perustuvat tontin asemakaavan mukaiseen käyttötarkoitukseen ja rakennusoikeuteen. Hinnat ovat linjassa viime vuosina tehtyjen Kilpisjärven tontteja koskevien hinnoittelupäätösten kanssa.

Tonttien tiedot ja esitetty hinta:

Korttelin 12 rakennuspaikka 1: kaavamerkintä RM, pinta-ala 6040 m², kerrosluku ½k I, rakennusoikeus 1000 k-m², hinta 120.000,00 euroa (vanha hinta 108.684,00 euroa)

Korttelin 17 rakennuspaikka 3: kaavamerkintä AO, pinta-ala 1231 m², kerrosluku I u 2/3, rakennusoikeus 150 + t50 k-m², hinta 16.000 euroa

Korttelin 18 rakennuspaikka 1: kaavamerkintä AR, pinta-ala 2442 m², kerrosluku II, rakennusoikeus 350 + t150 k-m², hinta 50.000 euroa

Kaavamerkintöjen selitys:

RM = Matkailua palvelevien rakennusten korttelialue.

AO = Erillispientalojen korttelialue.

AR = Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

Tonttien luovutusmuotona on myynti tai vuokraus. Elinkustannusindeksiin sidottu perusvuokra on 6 % kauppahinnasta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Kilpisjärven asemakaavan mukaiset kunnan omistamat kolme rakennuspaikkaa hinnoitellaan seuraavasti:
kortteli 12 rp 1, kaavamerkintä RM, 120.000 euroa (120 eur/k-m²)
kortteli 17 rp 3, kaavamerkintä AO, 16.000 euroa (80 eur/k-m²)
kortteli 18 rp 1, kaavamerkintä AR, 50.000 euroa (100 eur/k-m²)

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Tiedoksi

maankäyttöinsinööri, tekninen johtaja

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.