Kunnanhallitus, kokous 18.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Hakemus siltarahoituksesta Pro Ketomella, Ketojärven polun pitkospuut

ENODno-2024-219

Valmistelija

  • Marja-Riitta Aalto, hallintojohtaja, marja-riitta.aalto@enontekio.fi

Perustelut

Pro Ketomella ry on käynnistänyt Ketojärven polun pitkospuiden uudistamishankkeen ja hakenut Leader avustusta hankkeen toteuttamiseksi. Leader rahoituksen ehtona on vielä hankkeen välirahoituksen todentaminen. Leaderille tulee toimittaa selvitys välirahoituksen varmuudesta ennen kuin hakemus siirretään ELY-keskuksen käsittelyyn.

Pro Ketomella ry hakee Enontekiön kunnalta 4 938,05 euroa väliaikaista siltarahoitusta. Siltarahoituksen tarkoitus on varmistaa hankkeen toteutus käytännössä, sillä mahdollinen hankeavustus maksetaan avustuksen saajalle jälkikäteen toteutuneita kuluja vastaan. 

Hallintosäännön 25.1 §:n kohdan 12 mukaan kunnanhallitus päättää lainan myöntämisestä turvaavaa vakuutta vastaan sekä hankeaikaisen lyhytaikaisen lainan myöntämisestä kunnan elinvoimaan ja hyvinvointiin liittyviin hankkeisiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marja-Riitta Aalto, hallintojohtaja, marja-riitta.aalto@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää Pro Ketomella ry:lle 4 938,05 euron siltarahoituksen (lainan) hankkeen toteuttamista varten.

Lainantakauksena toimii Leader Tunturi-Lapin myönteinen hankepäätös, eikä laina ole nostettavissa ilman sitä. Laina maksetaan takaisin heti, kun Pro Ketomella ry on saanut koko hankerahoituksen maksatuksen.

Laina on koroton hankkeen ajan. Hankeajan päättymisen jälkeen jäljellä olevasta lainasta peritään Euribor 3 kk korko.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Esteellisyys

  • Outi Kurkela

Kokouskäsittely

Outi Kurkela ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § kohta 7) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Elli-Maria Kultima valittiin pöytäkirjantarkastajaksi tähän pykälään.

Tiedoksi

Pro Ketomella, kirjanpito

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.
​​​​​​​Asianosaiselle lähetettävään oikaisuvaatimusosoitukseen merkitään lähettämispäivä ja-tapa.