Kunnanvaltuusto, kokous 8.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 HOMMAKANGAS korttelien 9-52 asemakaavan muutos

ENODno-2021-152

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Enontekiön yhteismetsä on jättänyt hakemuksen Hommakankaan asemakaavan muuttamisesta kortteleissa 9 - 52 ja sitoutunut maksamaan kaavamuutoksen kustannukset. Kaavoitustyö on tilattu Seitap Oy:stä. Hakemuksen liitteenä oli konsultin laatima osallistumis- ja arvointisuunnitelma.

Yhteismetsän tavoitteena on muuttaa asemakaava vastaamaan nykyaikaisen rakentamisen ja rakennuspaikkojen kysynnän tarvetta. Yhteismetsä vuokraa ja myy omistamilleen maille kaavoitettuja rakennuspaikkoja. Hommakankaan asemakaavan keskeisellä alueella asemakaava on osoittautunut toimimattomaksi. Siellä ei ole toteutunut yhtään rakennuspaikkaa. Alueelle on rakennettu vesihuollon runkolinjat ja kadutkin ovat osittain valmiina. Yhteismetsä on päättänyt saneerata asemakaavaa niin, että se vastaa nykyaikaisen loma- ja matkailurakentamisen tarpeita. Kaavan muutoksella on tavoitteena myös hyödyntää alueella olevaa tiestöä jotta koskematonta luontoa ei tarpeettomasti oteta tiealueiksi. Kaavan muutoksella korttelialueet vähenevät, kun niillä alueilla joilla ei ole tiestöä eikä kunnallistekniikka rakennettuna, merkittävä osa kortteleista palautetaan maa- ja metsätalouskäyttöön.

Ko. kaavamuutoksen valmistelussa on seuraavat vaiheet: 1) Kunnanhallitus päättää kaavamuutoksen vireilletulosta sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 2) Kunnanhallitus asettaa kaavaluonnoksen nähtäville (30 vrk). Mahdolliset mielipiteet, muistutukset ja lausunnot otetaan huomioon. 3) Kunnanhallitus asettaa kaavaehdotuksen nähtäville (30 vrk). Mahdolliset mielipiteet, muistutukset ja lausunnot otetaan huomioon. 4) Kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavamuutoksen kunnanhallituksen esityksestä. 5) Valitusmahdollisuus. 6) Kaavamuutoksen voimaantulo.

Oheismateriaali: kaavoitushakemus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Yritysvaikutusten arviointi
Vaikutukset myönteiset.

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää kuuluttaa Hommakankaan asemakaavan muutoksen vireille kortteleissa 9 - 52 sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville (MRL 63 §).

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Maankäyttöinsinööri Kai Takkunen oli paikalla selvittämässä asiaa.

 

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Hommakankaan asemakaavan muutos on kuulutettu vireille 7.5.2021. Hommakangas sijaitsee Yli-Kyrön alueella lähellä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston rajaa.

Hommakankaan asemakaava-alueen omistaa Enontekiön yhteismetsä. 1990 -luvun alussa laaditun Hommakankaan asemakaavan ”kuningasajatus” täyden palvelun lomakeskuksesta ei ole toteutunut. Voimassa olevaa asemakaavaa ei voi pitää tällä hetkellä enää ajantasaisena. Asemakaava on toteutunut vain pieneltäosin, toteutuneilta osinkin pääasiassa vasta kaavan muutosten jälkeen.

Maanomistajan tavoitteena on saneerata kaava niin, että alueelle rakennettu vesihuollon verkosto voidaan hyödyntää ja kaava osoitetaan maankäytöltään nykyistä kysyntää vastaavaksi. Yhteismetsän tavoitteena on myös kumota asemakaava niiltä osin, missä toteuttaminen ei ole luonnonolosuhteet ja toteuttamisen taloudellisuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista.

Kaavaluonnoksen sisältö tiivistetysti:

Hommakankaan asemakaavan saneeraus on laadittu maanomistajan Enontekiön yhteismetsän tavoitetta noudattaen. Kaavan saneerauksella ja osittaisella kumoamisella Hommakankaan asemakaava muutetaan niin, että kaava vastaa nykyaikaiselle loma-asuntoalueen asemakaavalle
asetettavia vaatimuksia ja rakentajien kysyntään toimivasta loma-asuinympäristöstä. Vaikka asemakaavoitettavaksi jäävä alue pinta-alaltaan pienenee merkittävästi, nykyaikainen rakentamistapa huomioon otettuna rakennusoikeuden määrä säilyy lähes vanhan asemakaavan mukaisena. Rakennuspaikkojen koko kasvaa ja kokonaismäärä pienenee. Kaavaan ei osoiteta aikaisemman kaavan mukaisia tarpeettomiksi osoittautuneita liikerakennusten ja yleisten rakennusten korttelialueita eikä torialueita.

Kaavan saneerauksessa on otettu huomioon alueelle rakennettu vesihuollon verkosto ja olemassa oleva tiestö niin, että kaikki alueen luonnontilaa muuttaneet toimet hyödynnetään saneerattua kaavaa toteutettaessa. Kaavan osittaisella kumoamisella kaavan ulkopuolelle jäävällä alueella on alueen luontoarvoiltaan arvokkaimmat suo- ja ranta-alueet. Uudelleen muodostuvassa Hommakankaan asemakaavassa kaikki rakentaminen sijoitetaan rakentamiseen hyvin soveltuville alueille. Kaikki luontoarvoiltaan arvokkaat alueet jäävät asemakaava-alueen ulkopuolelle. Muutoksella asemakaavaan ei osoiteta yhtään rantaviivaan rajoittuvaa rakennuspaikkaa. Rannat jäävät virkistysalueiksi, joihin myös reitit sijoittuvat.

Hommakankaan asemakaavaan muodostuu yksi erillispientalojen kortteli. Kortteliin osoitetaan neljä ohjeellista rakennuspaikkaa pysyvään asumiseen, rakennusoikeutta yhteensä 1200 k-m2. Kaavalla muodostuu myös yksi teollisuusrakennusten kortteli, johon osoitetaan kolme ohjeellista rakennuspaikkaa, rakennusoikeutta yhteensä 900 k-m2.

Loma-asuntojen korttelialuetta muodostuu 26,717 ha. Loma-asuntojen korttelialueiden pinta-ala vähenee 5,694 ha. Rakennusoikeutta loma-asuntojen korttelialueille osoitetaan 18900 k-m2. Siinä on kasvua 2650 k-m2 vaikka korttelialueiden pinta-ala alenee 5,69 ha. Ohjeellisia rakennuspaikkoja loma-asuntojen korttelialueille osoitetaan 86, keskikoko siten n. 3100 m2 ja keskimääräinen rakennusoikeus n. 220 k-m2. Rakennusoikeudet vaihtelevat maasto-olosuhteiden ja sijainnin mukaan välillä 150 – 300 k-m2. Loma-asuinrakennusten korttelialueiden tehokkuusluvuksi muodostuu e=0,07. RA-kortteleihin 10 ja 12 saa sijoittaa loma-asuntojen lisäksi liikerakennuksia ja muita työtilarakennuksia, lähinnä etätöitä ajatellen.

Virkistys ja retkeilyaluetta kaavalla muodostuu 16,1 ha. Alueita on osoitettu reittiverkoston tarpeisiin, viihtyisän loma-asuinympäristön muodostamiseksi, pienmaiseman säilyttämiseksi (rinnealueet) ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi (suot ja kosteikot, rannat). Katualuetta muodostuu 8,14 ha, kaavaan sisältyy Vuontispirtintien liikennealuetta 0,55 ha. Vesialueita kaavaan sisältyy 3,17 ha.

Ehdotus

Esittelijä

Birgitta Eira, birgitta.eira@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa Hommakankaan korttelien 9 - 52 asemakaavan muutoksen luonnoksen nähtäville (MRL 62 § ja MRA 30 §).

Päätös

Puheenjohtaja ilmoitti hallituksen pitävän tauon. Tauon jälkeen puheenjohtaja piti nimenhuudon ja totesi läsnäolijat. Kokousta jatkettiin samalla kokoonpanolla.

Puheenjohtaja kutsui paikalle asiantuntijaksi maankäyttöinsinööri Kai Takkusen.

Kunnanhallitus päättää asettaa Hommakankaan korttelien 9 - 52 asemakaavan muutoksen luonnoksen nähtäville (MRL 62 § ja MRA 30 §).

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Hommakankaan korttelien 9-52 asemakaavan muutos on edennyt kaavaehdotusvaiheeseen.

Kysymyksessä on Hommakankaan alueen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen Enontekiön yhteismetsän mailla Yli-Kyrössä. Kaavamuutoksella asemakaavoitetuksi jäävä alue pienenee pinta-alaltaan merkittävästi, mutta rakennusoikeuden määrä säilyy lähes vanhan asemakaavan mukaisena. Rakennuspaikkojen koko kasvaa ja kokonaismäärä pienenee. Kaavaan ei osoiteta aikaisemman kaavan mukaisia tarpeettomiksi osoittautuneita liikerakennusten- ja yleisten rakennusten korttelialueita eikä torialueita. Kaavan saneerauksessa on otettu alueelle rakennettu vesihuollon verkosto ja olemassa oleva tiestö huomioon niin, että kaikki alueen luonnontilaa muuttaneet toimet hyödynnetään saneerattua kaavaa toteutettaessa.

Asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä 18.5.-17.6.2022 MRL 62§ ja MRA 30§ mukaisesti osallisten ja muiden kunnan jäsenten mielipiteen kuulemista varten.

Kaavaluonnoksesta pyydettiin viranomaisilta lausunnot. Lausunnon antoivat Lapin liitto, Lapin ELY-keskus ja Saamelaismuseo Siida. Lisäksi kaavaluonnoksesta jätettiin yksi kirjallinen mielipide.

Lapin ELY-keskus huomauttaa lausunnossaan, että kaavaselostuksessa tulisi tunnistaa kyseessä olevaa suunnittelualuetta koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja edelleen vaikutusten arvioinnissa selvittää, miten kaavaratkaisu edistää niiden toteuttamista.

ELY-keskus katsoo myös, että kaavakarttaa ja -selostusta tulee täydentää arvokkaiden geologisten kohteiden osalta. Alueen läheisyydessä sijaitsevat valtakunnallisesti arvokkaat tuulikerrostumat Ahvenkangas (TUU-13-004) ja Ellintieva-Kahilatieva (TUU-13-003) sekä arvokkaat harjualueet (Yli-Kyrö-Jatuninkangas ja Jäkäläkurunkangas-Ellintieva). Kohteista tulee esittää niiden perustiedot ja etäisyys suunnittelualueeseen.

Lisäksi ELY-keskus toteaa, että kaavassa ja kaavaselostuksessa tulee määrittää tarkemmin RA-3 (lausunnossa on RM-3) merkintää, mitä alueelle saa rakentaa ja kuinka paljon mitäkin. ELY-keskus esittää, että asemakaavan tulee sisältää vaatimukset hulevesien käsittelystä sellaisessa muodossa, että asianmukaisesta toteutuksesta voidaan varmistua.

Lapin ELY-keskuksen lausunnon johdosta kaavakartalle on lisätty Jäkäläkurunkangas-Ellintievan arvokkaan harjualueen rajaus. Kaavamääräystä RA-3 on täsmennetty niin, että alueelle saa rakentaa loma-asuntojen lisäksi käsityömuotoista tuotantoa, etätyöskentelyä ym. pienimuotoista toimintaa palvelevia rakennuksia enintään 50 k-m2 / rakennuspaikka. Kaavaan on lisätty myös määräys, että rakennusluvan yhteydessä on esitettävä hulevesisuunnitelma. Kaavaselostusta täydennettiin mm. valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja arvokkaiden geologisten kohteiden osalta.

Lapin liiton lausunnossa todetaan, että kaavaselostuksessa on tuotu esille maakuntakaavan aluetta koskevat merkinnät ja määräykset. Kaavaselostuksessa olisi hyvä tuoda esille myös asemakaavamuutoksen suhde maakuntakaavaan. Myös asemakaavamuutoksen vaikutukset poronhoitoon ja saamelaisten oikeuksiin tulisi arvioida. Muutoin Lapin liiton virasto toteaa Hommakankaan asemakaavamuutoksen sopeutuvan Tunturi-lapin maakuntakaavan tavoitteisiin.

Saamelaismuseo Siida toteaa, että on inventoinut alueen kesällä 2021. Alueella ei tuolloin todettu muinaisjäännöksiä tai muita kulttuuriperintökohteita. Kaavaselostukseen Siida esittää lisättäväksi tiedon siitä, että asemakaavan muutosalue sijaitsee osittain valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella ”Ounas- ja Pallastunturien maisemat”.

Saamelaismuseon lausunnon johdosta kaavaselostukseen on lisätty maininta maisema-alueesta ja rajaus on osoitettu kaavakartalla.

Yksityishenkilö, joka omistaa loma-asunnon muutettavan asemakaava-alueen läheisyydessä on esittänyt mielipiteenään, että korttelien 29-32 rajauksia tulisi tarkistaa niin, että harjun lakiosa polkuineen jäisi retkeily- ja ulkoilualueeksi. Tontteja siirrettäisiin hieman pohjoiseen päin siten, että harjun lakiosa jäisi retkeily- ja ulkoilualueeksi. Mielipiteen esittäjä olettaa, että ratkaisu on tehty karttatarkasteluna käymättä maastossa. Lisäksi hänen mielestään kaavaan tulisi varata alue frisbeegolf radalle.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että korttelit 29-32 on tarkoituksellisesti rajattu niin, että harjun herkin alue sisältyy korttelialueeseen. Rakennuspaikkakohtaisesti maastossa tarkastellen on rajattu rakentamiseen käytettävä alue (rakennusala) kyseisissä kortteleissa niin, että rakennukset eivät sijoitu harjun päälle, vaan harjun pohjoispuolelle. Asemakaavamääräyksellä määrätään, että rakennuspaikkojen rakentamatta jäävä osa tulee säilyttää luonnontilaisena. Tämän menettelyn katsotaan parhaiten turvaavan harjua kulutukselta ja se säilyy porojen perinteisessä käytössä. Kaavan laatija toteaa myös, että frisbeegolfrata voi sijoittua VR-alueelle. Toiminta tulee toteuttaa suunnitelmallisesti niin, että siitä ei aiheudu häiriötä loma-asutukselle.

Valmisteluvaiheen kuulemisen jälkeen kaavakartalle lisättiin myös uusia ulkoilureittejä. Ulkoilureitit on osoitettu niin, että ne sijoittuvat maaston kannalta kestävästi eivätkä kohtuuttomasti häiritse loma-asutusta. Latureittejä, kävelyreittejä ja maastopyöräilyreittejä ei asemakaavassa erotella. Reittien käyttö ohjataan niiden valmistuttua opastetauluilla.

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Hommakankaan korttelien 9-52 asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville (MRL 65 §, MRA 27 §) ja että siitä pyydetään asianmukaiset lausunnot (MRA 28 §).

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Valmistelija

Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Asemakaavan muutos koskee Yli-Kyrön Vuontisjärven ympäristössä olevaa Hommakankaan aluetta. Aloite asemakaavan muuttamisesta on tullut alueen maanomistajalta Enontekiön yhteismetsältä.

Asemakaavan muutoksella Hommakankaan alue osoitetaan loma-asuntoalueeksi entisessä kaavassa olleen kokonaisvaltaiset palvelut käsittäneen lomayhdyskunnan sijaan. Muutoksella Hommakankaan asemakaavaan osoitetaan loma-asuinkortteleiden lisäksi erillispientalojen kortteli 11 ja teollisuusrakennusten kortteli 9, molemmat Vuontispirtintien itäpuolelle. Korttelit 10 ja 12 osoitetaan loma-asuntojen korttelialueeksi, jolle saa rakentaa loma-asunnon lisäksi enintään 50 k-m2 käsityömuotoista tuotantoa tai etätyötä ym. pienimuotoista toimintaa palvelevia
rakennuksia.

Voimassaoleva Hommakankaan asemakaava kumotaan niiltä osin, missä toteuttaminen ei ole luonnonolosuhteet ja toteuttamisen taloudellisuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista. Kumottava kaava-ala on yhteensä 26,267 ha, muutoksen ala 56,77 ha.

Vaikka asemakaavoitettavaksi jäävä alue pinta-alaltaan pienenee merkittävästi, rakennusoikeuden määrä säilyy lähes vanhan asemakaavan mukaisena, vähennystä vain 320 k-m2. Rakennuspaikkojen koko kasvaa ja kokonaismäärä pienenee. Kaavaan ei osoiteta aikaisemman kaavan mukaisia tarpeettomiksi osoittautuneita liikerakennusten-, yleisten rakennusten- eikä torialueita. Kaavan saneerauksessa on otettu huomioon alueelle rakennettu vesihuollon verkosto ja olemassa oleva tiestö niin, että kaikki alueen luonnontilaa muuttaneet toimet hyödynnetään saneerattua kaavaa toteutettaessa. Kaavan osittaisella kumoamisella luontoarvoiltaan arvokkaimmat alueet jäävät asemakaava-alueen ulkopuolelle. Uudelleen muodostuvassa Hommakankaan asemakaavassa kaikki rakentaminen sijoitetaan rakentamiseen hyvin soveltuville alueille. Asemakaavan muutoksella ei osoiteta yhtään rantaviivaan rajoittuvaa rakennuspaikkaa. Rannat jäävät virkistysalueiksi joihin myös reitit sijoittuvat.

Kaavaprosessin vaiheet:

  • Kunnanhallitus päätti hankkeen käynnistämisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) 3.5.2021 § 105
  • Kaava kuulutettiin vireille ja OAS asetettiin kaavaprosessin ajaksi nähtäville 7.5.2021
  • Kunnanhallitus käsitteli kaavaluonnoksen 10.5.2022 § 108
  • Kaavaluonnos asetettiin nähtäville 18.5. – 17.6.2022 väliseksi ajaksi
  • Kunnanhallitus käsitteli luonnosvaiheen vastineet ja kaavaehdotuksen 15.11.2022 § 287
  • Kaavaehdotus asetettiin nähtäville 24.11. – 27.12.2022 väliseksi ajaksi

 

Kaavaehdotuksesta antoivat lausunnon Lapin ELY-keskus, Lapin liitto, Saamelaismuseo Siida, Kyrön paliskunta, Kyrön Vesihuolto Oy ja Raattaman Reitit ry. Ehdotusvaiheen jälkeen kaavaselostukseen täydennettiin Lapin Liiton lausunnon johdosta asemakaavamuutoksen suhde maakuntakaavaan. Valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta (Ounas- ja
Pallastunturien maisemat) koskeva asemakaavamääräys on muotoiltu Saamelaismuseo Siidan lausunnossaan esittämän mukaiseksi. 

Laaditut muutokset ja täydennykset eivät ole siten oleellisia, että kaava-aineistoa tulisi laittaa uudestaan nähtäville tai kuulla osallisia MRL 32 §:n tarkoittamalla tavalla.

Ehdotus

Esittelijä

Samuli Mikkola, kunnanjohtaja, samuli.mikkola@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä ehdotusaineistosta saatuihin viranomaislausuntoihin laaditut vastineet sekä kaava-aineistoon laaditut vähäiset täydennykset. 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Hommakankaan korttelien 9-52 asemakaavan muutoksen ja osittaisen kumoamisen MRL 52 §:n tarkoittamalla tavalla.

Kaavan laatijalla on oikeus tehdä kaava-asiakirjaan sellaisia teknisiä muutoksia, jotka eivät muuta kaavan sisältöä (vähäiset kirjoitusvirheet yms.).

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Kokouskäsittely

Ennen päätöksentekoa kunnanhallitus kuuli maankäyttöinsinööri Kai Takkusta asiasta.

Perustelut

-

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että se hyväksyy Hommakankaan korttelien 9-​52 asemakaavan muutoksen ja osittaisen kumoamisen MRL 52 §:n tarkoittamalla tavalla.

Kaavan laatijalla on oikeus tehdä kaava-​asiakirjaan sellaisia teknisiä muutoksia,​ jotka eivät muuta kaavan sisältöä (vähäiset kirjoitusvirheet yms.).

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus jätti kokouksessaan 28.3.2023 § 71 kunnanvaltuuston 22.3.2023 § 35 päätöksen täytäntöön panematta ja saattaa asian viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi, koska § 35 päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Päätöksentekoon 22.3.2023 valtuustossa on osallistunut esteellinen henkilö. Valtuutettu Birgitta Eira on vt. kunnanjohtajana toimiessaan esitellyt asiaa kunnanhallituksessa 10.5.2022. Palvelussuhde- ja toimeksiantojääviys muodostaa esteen, jos luottamushenkilö on kunnan viranhaltijana asian käsittelyn aiemmassa vaiheessa esitellyt tai muuten vastaavalla tavalla käsitellyt asiaa. Laki kieltää asian käsittelyn kahdessa eri ominaisuudessa: viranhaltijana asiaa käsitellyt ei voi käsitellä sitä enää luottamushenkilönä. 

Ehdotus

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle,​ että se hyväksyy Hommakankaan korttelien 9-​52 asemakaavan muutoksen ja osittaisen kumoamisen MRL 52 §:n tarkoittamalla tavalla.

Kaavan laatijalla on oikeus tehdä kaava-​asiakirjaan sellaisia teknisiä muutoksia,​ jotka eivät muuta kaavan sisältöä (vähäiset kirjoitusvirheet yms.).

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Esteellisyys

  • Birgitta Eira

Kokouskäsittely

Birgitta Eira ilmoitti esteellisyytensä tämän pykälän käsittelyyn (hallintolaki 28.1 § kohta 4) ja poistui paikaltaan asian käsittelyn ajaksi. Birgitta Eiran tilalle tämän pykälän käsittelyyn osallistui Vihreiden 2. varavaltuutettu Juha Pirskanen. Vihreiden 1. varavaltuutettu Virpi Labba oli ilmoittanut esteestä osallistua kokoukseen. 

Ennen päätöksentekoa maankäyttöinsinööri Kai Takkunen esitteli asian kunnanvaltuustolle.

Tiedoksi

Enontekiön yhteismetsä, Lapin ELY-​keskus,​ Lapin liitto,​ Saamelaismuseo Siida,​ Kyrön paliskunta,​ Kyrön Vesihuolto Oy ja Raattaman Reitit ry