Elinvoimalautakunta, kokous 16.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

Perustelut

Lautakunnan jäsenet voivat keskustella ajankohtaisista asioista.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Sirpa-Liisa Korva totesi, että auraukset eivät ole sujuneet tänä talvena aivan loistavasti, esimerkkeinä Luppokodin piha ja kotipalvelun parkkipaikka.

Lautakunta keskusteli aurauksen laatutasosta koko talvikauden osalta.

Sari Norrgård esitti toivomuksen, että Hetta Hiihtomaan ensi kauden aukioloajoista tehtäisiin päätös jo seuraavassa kokouksessa.

Sari Norrgård ja Outi Kurkela totesivat, että Hetta Hiihtomaa on toiminut tällä kaudella hyvin ja toiminnasta on saatu positiivista palautetta.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.