Kunnanhallitus, kokous 18.8.2026

§ 151 Lausunto mahdollisesta Lapin maakuntalaulun vaihtamisesta

ENODno-2026-210

Valmistelija

  • Hannele Kumpulainen, vt. hallintojohtaja, hannele.kumpulainen@enontekio.fi

Perustelut

Lapin maakuntavaltuustossa on tehty valtuustoaloite, jossa ehdotetaan Lapin maakunnalle uudeksi maakuntalauluksi Heikki Yli-Tepsan säveltämää ja sanoittamaa Lapille -kappaletta. Aloitteessa todetaan, että Lapin maakunta ansaitsee oman maakuntalaulun. Aloitetta perustellaan sillä, että Lappi on luontonsa, kulttuurinsa ja asukkaiden puolesta omaleimainen ja erottuu selkeästi muista Suomen maakunnista.

Lapin maakuntalaulu on tällä hetkellä Kymmenen virran maa, joka on myös Pohjois-Pohjanmaan maakuntalaulu. Kymmenen virran maan on säveltänyt Oskar Merikanto ja sanoittanut A.V. Koskimies.

Lapin liitto pyytää Lapin kuntien lausuntoja mahdollisesta maakuntalaulun vaihtamisesta. Lausunnot tulee toimittaa sähköpostitse 30.9.2026 mennessä.

Lapin liitto toivoo, että kunnat pyytävät osaksi lausuntoaan kunnassa kulttuuriasioita käsittelevän lautakunnan näkemyksen aiheesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Eero Ylitalo, Kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi

Enontekiön kunnanhallitus toteaa lausunnossaan seuraavaa:

Enontekiön kunta pitää Heikki Ylitepsan Lapille-laulua hienona ja vaikuttavana sävelmänä. Laulu ansaitsee paikkansa Lapista, sen luonnosta ja ihmisistä kertovien laulujen arvokkaassa joukossa.

Maakuntalauluna Kymmenen virran maa on kuitenkin Enontekiön kunnan näkemyksen mukaan vakiinnuttanut asemansa vuosikymmenten aikana. Sillä on pitkä historia, ja se on muodostunut tärkeäksi osaksi Lapin yhteistä kulttuuriperintöä ja maakunnallista identiteettiä. Laulu kuvaa osuvasti laajan Lapin erilaisuutta, omaleimaisuutta ja vahvaa luontosuhdetta.

Sen poljennossa ja tempossa on arvokkuutta ja voimaa, joka sopii yhtä luontevasti maakunnallisiin juhlahetkiin kuin tunturivaeltajan tahdittajaksi.
 Erityisen tärkeänä Enontekiön kunta pitää laulun tulevaisuuteen katsovaa ja innostavaa sanomaa. Tässä ajassa tarvitsemme uskoa tulevaan, yhteisöllisyyttä ja ylpeyttä omasta maakunnastamme.

Uusille Lapista kertoville lauluille on tilaa ja tarvetta. Ne rikastuttavat lappilaista kulttuuria ja tuovat uusia näkökulmia siihen, mitä Lappi maakuntana merkitsee. Uuden ja arvokkaan syntyminen ei kuitenkaan edellytä luopumista siitä, mikä on ajan myötä muodostunut yhteiseksi ja merkitykselliseksi.

Näillä perusteilla Enontekiön kunta katsoo, ettei Lapin maakuntalaulua ole tarpeen vaihtaa. Kymmenen virran maa on edelleen ajankohtainen ja maakuntaa yhdistävä laulu, jonka pitkää historiaa ja vakiintunutta asemaa on syytä kunnioittaa. Kaikkea ei tarvitse muuttaa vain muuttamisen vuoksi – parhaimmillaan perinne kantaa menneestä tähän päivään ja antaa samalla voimaa katsoa eteenpäin.

Tiedoksi

Lapin liitto