Kunnanhallitus, kokous 18.8.2026

§ 146 Rekrytointiryhmän perustaminen

ENODno-2026-253

Valmistelija

  • Eero Ylitalo, Kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnassa toteutetaan vuosittain erilaisia rekrytointeja. Erityisesti johtavien viranhaltijoiden ja muiden kunnan toiminnan kannalta keskeisten tehtävien rekrytoinnit edellyttävät huolellista valmistelua, jossa arvioidaan rekrytointitarvetta, tehtäväkokonaisuutta, kelpoisuusvaatimuksia sekä organisaation tulevia tarpeita. Rekrytointitilanteet tarjoavat samalla mahdollisuuden kehittää organisaatiota ja tarkastella tehtävien tarkoituksenmukaista järjestämistä kunnan strategisten tavoitteiden, palvelutuotannon ja talouden näkökulmasta.

Kuntalain mukaisesti valmistelu kuuluu viranhaltijoille ja päätöksenteko toimivaltaisille toimielimille. Hyvän hallinnon näkökulmasta on kuitenkin perusteltua vahvistaa luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyötä myös rekrytointien valmistelussa. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista perustaa kunnanjohtajan tueksi neuvoa-antava rekrytointiryhmä.

Rekrytointiryhmän tehtävänä on tukea rekrytointien valmistelua, arvioida rekrytointitarpeita ja tehtäväkokonaisuuksia sekä tuoda valmisteluun luottamushenkilöiden näkökulmaa. Ryhmä toimii erityisesti kunnan avainhenkilöiden rekrytoinneissa haastatteluryhmän runkona, ja sitä voidaan tarvittaessa täydentää tai hyödyntää myös muissa rekrytoinneissa.

Tavoitteena on vahvistaa kunnan rekrytointiosaamista, kehittää haastattelujen laatua ja yhdenmukaistaa valintojen perustelujen valmistelua.
Rekrytointiryhmä toimii neuvoa-antavana valmisteluelimenä eikä sillä ole päätösvaltaa. Haastattelujen jälkeen ryhmä voi tehdä esittelijälle perustellun esityksen rekrytoitavasta henkilöstä, mutta varsinainen päätösesitys ja päätöksenteko tapahtuvat hallintosäännön mukaisesti toimivaltaisessa viranomaisessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Eero Ylitalo, Kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää:

  1. perustaa kunnanjohtajan tueksi neuvoa-antavan rekrytointiryhmän;
  2. nimetä rekrytointiryhmään 3–5 luottamushenkilöorganisaation edustajaa;
  3. todeta, että rekrytointiryhmän tehtävänä on tukea rekrytointien valmistelua, arvioida rekrytointitarpeita ja tehtäväkokonaisuuksia sekä toimia erityisesti avainhenkilöiden rekrytoinneissa haastatteluryhmän runkona. Ryhmää voidaan tarvittaessa haastatteluryhmänä hyödyntää ja täydentää myös muissa rekrytoinneissa;
  4. todeta, että rekrytointiryhmä toimii neuvoa-antavana valmisteluelimenä eikä sillä ole päätösvaltaa. Ryhmällä on oikeus tehdä haastattelujen jälkeen esittelijälle perusteltu esitys rekrytoitavasta henkilöstä; sekä
  5. määritellä, että rekrytointiryhmän toimikausi on valtuustokausi.

Tiedoksi

nimetyt