Perustelut
Kunnanhallitus on aiemmalla päätöksellään (7.10.2026 § 185) muuttanut yritys- ja kehittämisasiantuntijan viran nimikkeen elinvoima- ja kehittämisjohtajaksi sekä vahvistanut viran tehtäväkokonaisuuden, kelpoisuusvaatimukset ja palkkauksen. Elinvoima- ja kehittämisjohtaja vastaa yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa kunnan elinvoiman, elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämisestä sekä kehittämistoiminnan yhteensovittamisesta kunnan strategisten tavoitteiden kanssa.
Tehtävään kuuluvat muun muassa yritystoiminnan ja investointien edistäminen, elinkeinoelämän toimintaedellytysten vahvistaminen, kehittämishankkeiden valmistelu ja toteuttaminen sekä paikallisten, alueellisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittäminen. Elinvoima- ja kehittämisjohtaja vastaa myös kehittäminen ja elinvoima -toimialan johtamisesta ja osallistuu kunnan johtoryhmätyöskentelyyn.
Elinvoima- ja kehittämisjohtajan virka on julistettu julkisesti haettavaksi. Hakuaika päättyy 6.11.2026 klo 12.00.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä tehtävään soveltuva kokemus. Tehtävässä edellytetään vahvaa elinkeino- ja aluekehittämisen tuntemusta sekä hankeosaamista. Lisäksi edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa ja sujuvaa englannin tai ruotsin kielen taitoa. Saamen kielen taito katsotaan erityiseksi ansioksi.
Kunnanhallitukselle esitellään kokouksessa virkaa määräaikaan mennessä hakeneet henkilöt sekä yhteenveto hakijoiden koulutuksesta ja työkokemuksesta. Kunnanhallitus käy keskustelun hakijatilanteesta ja päättää virantäyttömenettelyn jatkotoimenpiteistä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eero Ylitalo, Kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.