Perustelut
Enontekiön kunta tuottaa ja jakelee kaukolämpöä Hetan keskustaajamassa. Kunta on investoinut uuteen kaukolämmöntuotantolaitokseen, minkä johdosta kaukolämmön hinnoittelukokonaisuus on tarpeen päivittää vastaamaan nykyisiä tuotanto- ja ylläpitokustannuksia. Nykyinen energiamaksu on 62,01 €/MWh, eikä perusmaksutariffia ole tarkistettu kaukolämpötoiminnan käynnistämisen jälkeen. Energiamaksua on viimeksi tarkistettu vuonna 2015.
Kaukolämmön nykyinen maksutulo kattaa vain osan todellisista lämmöntuotannon kustannuksista, minkä vuoksi tariffirakenteen päivittäminen on välttämätöntä toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaamiseksi.
Tariffitarkastelussa on laadittu kaksi omakustannuslaskelmaa. Lautakunnalle esitetään käyttöönotettavaksi Omakustannushintalaskelma II, koska siinä on huomioitu kaukolämmön nykyinen hintataso, investoinnin toteutuminen ilman merkittävää pankkirahoitusta, uusien laitteistojen vähäinen alkuvaiheen huoltotarve sekä mahdollisuus optimoida polttoainejakaumaa kustannustehokkaammaksi. Laskelman mukainen kaukolämmön omakustannushinta on 107,74 €/MWh (alv 0 %).
Omakustannushinta muodostuu sekä energiamaksulla että perusmaksulla katettavista kustannuksista. Nykyisellä tariffilla perusmaksujen osuus kaukolämpötoiminnan kokonaiskustannusten kattamisesta on noin 8 prosenttia. Perusmaksujen tarkistamisen jälkeen perusmaksuilla katettaisiin noin 17 prosenttia kokonaiskustannuksista. Loppuosa kustannuksista, noin 83 prosenttia, katetaan energiamaksulla.
Perusmaksujen tavoitteena on kattaa kaukolämpöjärjestelmän kiinteitä kustannuksia, kuten verkoston ylläpito-, tuotantolaitoksen pääoma- sekä hallinto- ja käyttökuluja. Energiamaksulla puolestaan katetaan pääasiassa lämmöntuotannon muuttuvat kustannukset.
Omakustannushintalaskelma II mukaisesti perusmaksutariffin kerroin nostetaan arvoon k = 3,00 (voimassa oleva kerroin k = 1,00). Korotuksen jälkeen perusmaksujen osuus kokonaiskustannusten kattamisesta olisi noin 17 prosenttia, kun nykytilanteessa osuus on noin 8 prosenttia. Perusmaksujen korottaminen parantaa kaukolämpötoiminnan taloudellista vakautta, vähentää energiamaksuun kohdistuvaa korotuspainetta ja tasapainottaa kustannusten kohdentumista kiinteiden maksujen ja energiankulutuksen välillä.
Energiamaksuksi esitetään 90,00 €/MWh (alv 0 %) ja 112,95 €/MWh (sisältäen voimassa olevan 25,5 prosentin arvonlisäveron). Nykyinen energiamaksu on 62,01 €/MWh (alv 0 %). Esitetty energiamaksu merkitsee noin 45,1 prosentin korotusta nykyiseen energiamaksuun verrattuna. Tarkistetulla tariffirakenteella energiamaksulla katettaisiin noin 83 prosenttia kaukolämpötoiminnan kokonaiskustannuksista. Perusmaksujen samanaikainen tarkistaminen mahdollistaa sen, että omakustannushinnan saavuttaminen ei edellytä vielä suurempaa energiamaksun korotusta.
Tariffimuutosten vaikutukset riippuvat asiakkaan sopimusvesivirrasta, rakennuksen koosta sekä vuosittaisesta energiankulutuksesta. Korotukset nostavat asiakkaiden vuosikustannuksia, mutta ne perustuvat todellisiin tuotanto- ja ylläpitokustannuksiin sekä uuden lämpölaitosinvestoinnin aiheuttamiin pääomakuluihin.
Tariffimuutosten jälkeen kaukolämpötoiminnan tulorakenne vastaisi Omakustannushintalaskelma II mukaista omakustannustasoa. Näin ollen kaukolämpötoiminnan tulorakenne vastaisi aiempaa paremmin toiminnan todellisia kustannuksia sekä uuden lämpölaitosinvestoinnin aiheuttamia pääomakustannuksia.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi
Elinvoimalautakunta päättää, että
- Kaukolämmön perusmaksut tarkistetaan tariffiesityksen mukaisesti siten, että perusmaksutariffin kerroin on k = 3,00.
- Kaukolämmön energiamaksuksi vahvistetaan 90,00 €/MWh (alv 0 %) ja 112,95 €/MWh (sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron).
- Uudet tariffit otetaan käyttöön 1.10.2026 alkaen.
- Lämmöntoimittaja voi tarkistaa energiamaksua hyväksytyn tariffin mukaisesti polttoaine- ja tuotantokustannusten muutoksia vastaavasti. Mahdollisista hinnanmuutoksista ilmoitetaan asiakkaille tariffissa määritellyllä tavalla.