Elinvoimalautakunta, kokous 30.6.2026

§ 63 Kiinteistö- ja rakennustietojen ajantasaistaminen sekä kuntarekisterin täydentäminen

ENODno-2025-369

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnan omassa rakennusrekisterissä on kokemuksen ja alustavan selvityksen perusteella puutteita rakennustietojen laadussa ja kattavuudessa. Samoin eri toimijoiden – kunnan rakennusvalvonnan, Digi- ja väestötietoviraston (DVV) ja Verohallinnon – tiedoissa on eroavaisuuksia

Projektin tavoitteena on eheyttää ja täydentää rakennusvalvonnan, Digi- ja väestötietoviraston (DVV) ja Verohallinnon tietoja. Sekä varmistaa kiinteistöverotuksen tasapuolisuuden ja kunnalle kuuluvien verotulojen toteutuminen ajantasaisten kiinteistö- ja rakennustietojen perusteella

Kiinteistöselvityksellä on hyvin todennäköisesti suora ja merkittävä myönteinen vaikutus kunnan talouteen. Kiinteistöverokertymä Enontekiöllä on vuositasolla arviolta n. 1 050 000 euroa. Suomessa toteutettujen vastaavien selvitysten perusteella niiden vaikutus kiinteistöverokertymään vaihtelee suuresti. Jos selvitys lisäisi verotuottoja 5–10 %, olisi taloudellinen vaikutus vuositasolla 52 500€-105 000€. Arviot vastaavanlaisien selvityksien vaikutuksista kiinteistöverokertymään vaihtelevat 5-20% välillä.

Projektin kulut ja arvioidut tuotot on huomioitava käyttötalousarviossa vuosille 2026 ja 2027 sekä tuleville suunnitelmavuosille.

Erä

2026 (€)

2027 (€)

Tulevat vuodet (arvio/v) (€)

Kustannukset (menot)

     

Henkilöstökulut

55000

55 000

0

Kalusto- ja muut kulut

5 000

5 000

0

Yhteensä kulut

60 000

60 000

0

Tuotot (lisääntyvä kiinteistövero)

     

Lisätuottoarvio

30 000

60 000

90 000

Projektin kahden ensimmäisen vuoden kokonaiskustannus on 120 000 €. Arvioitu kiinteistöveron lisätuotto ylittää kustannukset kolmessa vuodessa (2026-2028).

Ehdotus

Esittelijä

Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta esittää Kunnanhallitukselle, että:

1.     Hyväksytään oheismateriaalin mukainen: Kiinteistöselvityksen-projektisuunnitelma ja käynnistetään selvitystyö vuosina 2026–2027.

2.     Perustetaan määräaikainen projektivastaavan toimi ajalle 1.1.2026–31.12.2027 selvitystyön toteuttamiseksi.

3.     Sisällytetään projektiin liittyvät menot ja tulot rakennusvalvonnan käyttötalousarvioon ja -suunnitelmaan suunnitelmavuosille seuraavasti:

        o   Menot: Vuosina 2026 ja 2027 yhteensä 60 000 €/v (projektivastaavan palkkakulut ja kalusto- ja muut kulut).

        o   Tulot: Arvioitu kiinteistöveron lisätuotto 30 000 € vuodelle 2026 ja 60 000 € vuodelle 2027 sekä 90 000 €/v siitä eteenpäin.

4.     Asetetaan Rakennustarkastaja vastaamaan projektin valvonnasta ja ohjauksesta.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Valmistelija

Hannele Kumpulainen, vt. hallintojohtaja, hannele.kumpulainen@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnan rakennusrekisterissä on todettu puutteita rakennustietojen laadussa ja kattavuudessa. Lisäksi kunnan rakennusvalvonnan, Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sekä Verohallinnon ylläpitämissä tiedoissa on havaittu eroavaisuuksia. Näiden epäyhtenäisyyksien vuoksi kiinteistö- ja rakennustietojen ajantasaisuus ei kaikilta osin täytä kiinteistöverotuksen tasapuolisuuden edellytyksiä.

Projektin tavoitteena on eheyttää ja täydentää kunnan, DVV:n ja Verohallinnon rakennus- ja kiinteistötietoja. Tarkoituksena on varmistaa, että kiinteistöverotus toteutuu yhdenvertaisesti ja että kunta saa sille kuuluvat verotulot ajantasaisten tietojen perusteella.

Kiinteistöselvityksellä arvioidaan olevan merkittävä positiivinen taloudellinen vaikutus kunnalle. Enontekiön nykyinen kiinteistöverokertymä on noin 1 050 000 euroa vuodessa. Vastaavien selvitysten perusteella verotuottojen kasvu vaihtelee 5–20 %:n välillä. Mikäli selvitys lisäisi verotuottoja 5–10 %, olisi taloudellinen vaikutus arviolta 52 500–105 000 euroa vuodessa.

Projektin kustannukset ja arvioidut lisätulot tulee huomioida vuosien 2026 ja 2027 käyttötalousarviossa sekä tulevien vuosien taloussuunnittelussa.

Elinvoimalautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 12.11. ja esittää hankkeen jatkovalmistelua edellä kuvatun mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Eero Ylitalo, Kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että:

1. Hyväksytään oheismateriaalin mukainen: Kiinteistöselvityksen- projektisuunnitelma ja käynnistetään selvitystyö vuosina 2026–2027.

2. Perustetaan määräaikainen projektivastaavan toimi ajalle 1.1.2026–31.12.2027 selvitystyön toteuttamiseksi.

3. Sisällytetään projektiin liittyvät menot ja tulot rakennusvalvonnan käyttötalousarvioon ja - suunnitelmaan suunnitelmavuosille seuraavasti:

  • Menot: Vuosina 2026 ja 2027 yhteensä 60 000 €/v (projektivastaavan palkkakulut ja kalusto- ja muut kulut).
  • Tulot: Arvioitu kiinteistöveron lisätuotto 30 000 € vuodelle 2026 ja 60 000 € vuodelle 2027 sekä 90 000 €/v siitä eteenpäin.
     

4. Asetetaan Rakennustarkastaja vastaamaan projektin valvonnasta ja ohjauksesta.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi
  • Arto Kantola, Rakennustarkastaja, arto.kantola@enontekio.fi

Perustelut

Elinvoimalautakunta päätti 12.11.2025 § 79 käynnistää kiinteistöselvityksen perusteena olevien kiinteistö- ja rakennustietojen selvitystyön. Kunnanhallitus käsitteli asian kokouksessaan 16.12.2025 § 258.

Enontekiön kunnan omassa rakennusrekisterissä on kokemuksen ja alustavan selvityksen perusteella puutteita rakennustietojen laadussa ja kattavuudessa. Samoin kunnan rakennusvalvonnan, Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sekä Verohallinnon tiedoissa on havaittu eroavaisuuksia. Selvitystyön tavoitteena on eheyttää ja täydentää eri viranomaisten rekisteritietoja sekä varmistaa kiinteistöverotuksen tasapuolisuus ja kunnalle kuuluvien verotulojen toteutuminen ajantasaisten kiinteistö- ja rakennustietojen perusteella.

Selvitystyön aikana on todettu, että rakennusvalvonnan kuntarekisterissä on ennakoitua enemmän rakennushankkeita, joissa rakennushankkeeseen ryhtyvä on jättänyt tekemättä rakennusluvan ehtojen mukaisten katselmusten hakemisen tai tilaamisen. Tämän seurauksena osa rakennushankkeista on edelleen rekisterissä aloittamatta-tilassa tai ne eivät ole rekisteritietojen perusteella edenneet loppuun saakka rakennusvalvonnan prosessissa, mikä hidastaa kuntarekisterin tietojen ajantasaistamista.

Koska kiinteistöverotietojen oikeellisuuden varmistaminen ja kunnalle kuuluvien verotulojen toteutuminen ovat selvitystyön ensisijaisia tavoitteita, on tarkoituksenmukaista jakaa työ kahteen rinnakkaiseen kokonaisuuteen:

1. rakennusten kiinteistöverotietojen tarkistamiseen ja ajantasaistamiseen; sekä
2. rakennusvalvonnan kuntarekisterin ajantasaistamiseen ja täydentämiseen.

Kiinteistöverotietojen tarkistaminen voidaan osin toteuttaa rekisterivertailujen avulla vertailemalla kunnan rakennusrekisterin, Digi- ja väestötietoviraston sekä Verohallinnon tietoja keskenään. Rekisterivertailuissa havaitut poikkeamat todennetaan ja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön sekä viranomaismenettelyjen edellyttämällä tavalla ennen tietojen korjaamista tai täydentämistä. Osa kohteista edellyttää laajempaa kohdekohtaista selvitystyötä, johon sisältyy asiakirja-aineistojen tarkastamista, kiinteistönomistajien kuulemista sekä maastokäyntejä rakennus- ja kiinteistötietojen varmentamiseksi.

Selvitystyössä on lisäksi todettu, että CGI KuntaNet7 -kuntarekisterissä rakennushankkeen olotila voidaan teknisesti päivittää tilasta ”Aloittamatta” tilaan ”Valmis” viranomaisen tekemällä rekisteripäivityksellä ilman, että järjestelmään on kirjattu rakennusvalvonnan virallista katselmusta. Tällainen rekisteritekninen päivitys mahdollistaa rakennuksen huomioimisen kiinteistöverotuksessa ja viranomaisrekistereissä sekä rekisteritietojen saattamisen vastaamaan rakennuksen tosiasiallista tilannetta.

Rekisterimerkinnän muuttaminen ei kuitenkaan korvaa rakentamislainsäädännön mukaista loppukatselmusta eikä muuta rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuuta rakennusluvan ehtojen täyttämisestä. Rakennusvalvonnalla säilyy kaikissa tilanteissa oikeus ja velvollisuus edellyttää puuttuvien katselmusten suorittamista sekä tarvittaessa ryhtyä muihin rakentamislainsäädännön mukaisiin valvonta- ja lupatoimenpiteisiin. Rekisteritietojen päivittäminen kiinteistöverotuksen ja viranomaisrekisterien tarpeisiin ei siten rajoita rakennusvalvonnan toimivaltaa eikä merkitse rakennusvalvonnallisten velvoitteiden hyväksymistä tai päättymistä.

Kun rakennuksen tila päivitetään KuntaNet7-järjestelmässä valmiiksi ja tiedot toimitetaan edelleen valtakunnallisiin rekistereihin, siirtyvät tiedot normaalin viranomaisprosessin mukaisesti myös Verohallinnon käyttöön kiinteistöverotuksen perusteiksi.

Kuntarekisterin tietojen ajantasaistaminen tukee samalla valtakunnalliseen rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (RYHTI) siirtymistä. RYHTI on ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttama valtakunnallinen tietojärjestelmäkokonaisuus, jonka tavoitteena on koota rakennetun ympäristön keskeiset tiedot yhtenäiseen ja valtakunnallisesti yhteentoimivaan muotoon. Kuntien rakennus- ja kiinteistötietojen tulee olla yhteensopivia RYHTI-järjestelmän kanssa viimeistään 1.1.2029 alkaen, minkä vuoksi tietojen laadun ja ajantasaisuuden parantaminen on tärkeää myös kunnan lakisääteisten velvoitteiden näkökulmasta.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta päättää, että

1.    Kiinteistöselvityksen perusteena olevan kiinteistö- ja rakennustietojen selvitystyön jatkaminen toteutetaan kahdessa rinnakkaisessa prosessissa:

  1. Rakennusten kiinteistöverotietojen tarkistamisena ja ajantasaistamisena; sekä
  2. Rakennusvalvonnan kuntarekisterin ajantasaistamisena ja täydentämisenä

2.    hyväksyy liitteen mukaisen toimintaohjeen noudatettavaksi kiinteistöveroselvityksen rekisterikorjauksissa, rakennusten olotilan muutoksissa sekä niihin liittyvissä jatkotoimenpidearvioissa

3.    linjaa, että rakennusten olotilaa ja verotustietoja voidaan päivittää rekisteri- ja verotustietojen oikeellisuuden varmistamiseksi, kun tiedot on todennettu hallintolain ja muun sovellettavan lainsäädännön edellyttämällä tavalla

4.    toteaa, että rekisteri- tai verotustietojen korjaaminen ei korvaa rakentamislainsäädännön mukaista lupaa, katselmusta tai rakennusvalvonnallista hyväksyntää eikä rajoita rakennusvalvonnan toimivaltaa

5.    linjaa, että kiinteistöveroselvityksessä havaitut mahdollisesti luvattomat rakennukset, laajennukset ja rakennelmat arvioidaan rakentamisajankohdan mukaisten lakien, määräysten ja rakennusjärjestysten perusteella, ja jos kohde olisi rakentamisajankohdan säännösten perusteella edellyttänyt lupaa tai muuta viranomaismenettelyä, rakennusvalvonta arvioi asian tapauskohtaisesti ja ryhtyy tarvittaessa lainsäädännön mahdollistamiin toimenpiteisiin

6.    valtuuttaa rakennustarkastajan laatimaan ja päivittämään tarkemmat työohjeet, lomakkeet, KuntaNet7-merkintämallit, kuulemiskirjeet sekä raportointipohjat tämän lautakunnan hyväksymän ohjeen mukaisesti

7.    edellyttää, että rakennusvalvonta raportoi  kiinteistöselvityksen etenemisestä elinvoimalautakunnalle.

8.    selvitystyötä jatketaan siten, että kunnan rakennus- ja kiinteistötiedot saatetaan mahdollisimman kattavasti vastaamaan valtakunnallisen rakennetun ympäristön tietojärjestelmän (RYHTI) käyttöönoton edellyttämiä tietosisältöjä.

 

 

 

Tiedoksi

Kiinteistöselvityksen projektivastaava