Elinvoimalautakunta, kokous 30.6.2026

§ 68 Enontekiön kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

ENODno-2020-154

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Arto Kantola, Rakennustarkastaja, arto.kantola@enontekio.fi

Perustelut

Maankäyttö- ja rakennuslaki on muuttunut Rakentamislaiksi 1.1.2025 alkaen. Rakentamislain 17 §:n mukaan kunnassa on oltava rakennusjärjestys, jonka johdosta nykyinen rakennusjärjestys (voimaantulo 1.1.1992) on korvattava uuden lainsäädännön mukaiseksi. 

Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestyksessä voidaan antaa paikallisista olosuhteista johtuvia määräyksiä koskien mm. rakennuspaikkaa, rakennuksien kokoa ja sijoittumista, rakennuksien sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennusta pienempien rakennuskohteita koskevia määräyksiä, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja (RakL 17.3 §).

Rakennusjärjestyksessä voidaan myös osoittaa suunnittelutarvealueeksi alue, jolla sen sijainnin vuoksi on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai ympäristöhaittojen vuoksi on tarpeen suunnitella maankäyttöä. Rakennusjärjestyksen määräys alueen osoittamisesta suunnittelutarvealueeksi on voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan.

Rakennusjärjestyksessä olevaa määräystä ei sovelleta, jos yleis- tai asemakaavassa taikka Suomen rakentamismääräyskokoelmassa julkaistussa määräyksessä määrätään asiasta toisin.

Rakennusjärjestyksen uudistamisprosessi alkaa vireille tulolla sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettamisella. Nähtävillä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan uudistuksesta ja siitä, kuinka siihen voi osallistua ja vaikuttaa.

Rakennusjärjestyksen hyväksyy lopullisesti kunnanvaltuusto.

Ehdotus

Esittelijä

Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta käynnistää uuden rakennusjärjestyksen laatimisen ja laittaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville kunnan verkkosivuille www.enontekio.fi/ajankohtaista/uutiset. 

Rakennusjärjestyksen valmistelutyöryhmään nimetään tekninen johtaja, rakennustarkastaja sekä maankäyttöinsinööri. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Arto Kantola, Rakennustarkastaja, arto.kantola@enontekio.fi

Perustelut

Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 19.5.2025 § 35 päättänyt käynnistää rakennusjärjestyksen uusimisen, laittanut osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville ja valinnut rakennusjärjestyksen laatimista varten valmistelutyöryhmään teknisen johtajan, rakennustarkastajan sekä maankäyttöinsinöörin. 

Valmisteluyöryhmä on kokoontunut 3 kertaa käymään läpi rakennustarkastajan tekemää luonnosta uudeksi rakennusjärjestykseksi. Työryhmän muutoksilla päivitetty rakennusjärjestysluonnos on tämän pykälän oheismateriaalina. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta hyväksyy rakennusjärjestysluonnoksen ja päättää asettaa sen valmisteluvaiheen kuulemista varten nähtäville ajalle 8.7- 4.9.2026. Valmistelutyöryhmä valtuutetaan tarvittaessa tekemään luonnokseen teknisiä korjauksia.