Kunnanvaltuusto, kokous 21.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Kunnanjohtajan viran täyttäminen

ENODno-2023-122

Aikaisempi käsittely

Perustelut

-

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle

  1. että kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana ​​​​​​ja siinä käytetään 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava kunnanhallitukselle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan,
  2. että kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus sekä käytännön kokemus johtamisesta.Lisäksi virantäytössä arvostetaan perehtyneisyyttä elinvoima-asioihin, yhteistyökykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Erinomaisen suomen kielen lisäksi englannin kielen taito tulee olla riittävällä tasolla. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Esteellisyys

Birgitta Eira

Kokouskäsittely

Birgitta Eira ilmoitti esteellisyytensä tämän pykälän käsittelyyn (hallintolaki 28.1 § kohta 3) ja poistui paikaltaan asian käsittelyn ajaksi. Birgitta Eiran tilalle tämän pykälän käsittelyyn osallistui Vihreiden 2. varavaltuutettu Juha Pirskanen. 

Jarmo Näkkäläjärven ehdotuksesta valtuusto päätti yksimielisesti, että pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Valmistelija

Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Kunnanjohtajan virka on ollut haettavana 9.5. - 29.5.2023 välisen ajan. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekry-palvelussa, TE-toimiston sivuilla, kunnan nettisivuilla ja Oikotie.fi palvelussa. Lisäksi ilmoitus on ollut Enontekiön Sanomissa ja IS-nostona ajalla 15.5.-21.5. ja Sanoma-nostona 22.5.-28.5.2023.

Kunnanjohtajan virkaan tuli 12 hakemusta hakuajan aikana. Yhtään suostumusta virkaan ei saapunut.

Ehdotus

Esittelijä

Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Kunnanhallitus valitsee haastatteluihin kutsuttavat. Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto sekä vt. kunnanjohtaja.

Päätös

Kunnanhallitus valitsi haastatteluihin kutsuttavaksi seuraavat viisi hakijaa: *********, *********, *********, ********* ja *********. Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto sekä vt. kunnanjohtaja.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Kunnanjohtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 12 hakijaa. Virkaan ei jätetty suostumuksia. Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan 30.5.2023 hakijoiden joukosta edelleen viisi hakijaa haastatteluihin koulutuksen ja työkokemuksen perusteella. Haastattelut pidettiin 2.6.2023 ja 6.6.2023. Haastattelupäivät oli kerrottu viranhakuilmoituksessa. Haastatteluajat oli sovittu haastatteluihin valittujen kanssa 30.5.2023. Haastatteluryhmään kuului kunnanhallitus ja kunnanvaltuuston puheenjohtajisto sekä hallintojohtaja.

Haastatteluun kutsutuista ********* perui hakemuksensa 5.6.2023 sähköpostitse. Haastatteluun kutsutuista ********* ilmoitti 5.6.2023, että ei pysty saapumaan haastatteluun, mutta pitää hakemuksen edelleen voimassa. Haastattelut pidettiin 2.6.2023 yhdelle hakijalle ja 6.6.2023 kahdelle hakijalle.

Haastatteluryhmän yksimielinen esitys on, että tehtävään esitetään Petri Härköstä. Härkönen täyttää viran kelpoisuusehdot ja on hakemuksen sekä haastattelusta saadun kokonaisarvion perusteella tehtäviin soveltuvin. 

Ehdotus

Esittelijä

Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Kokouksessa annettu päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

1. Kunnanjohtajan virkaan valitaan Petri Härkönen.

2. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

3. Virkaan valitun tulee toimittaa 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.

4. Kunnanjohtajan kanssa tehdään kuntalain mukainen johtajasopimus. Kunnanhallituksen puheenjohtaja vastaa kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta ja huolehtii kunnanhallituksen ja valtuuston kytkemisestä valmisteluprosessiin tarkoituksenmukaisella tavalla.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Perustelut

-

Ehdotus

Kunnanhallitus  esittää kunnanvaltuustolle,​ että

1. Kunnanjohtajan virkaan valitaan Petri Härkönen.

2. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

3. Virkaan valitun tulee toimittaa 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.

4. Kunnanjohtajan kanssa tehdään kuntalain mukainen johtajasopimus. Kunnanhallituksen puheenjohtaja vastaa kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta ja huolehtii kunnanhallituksen ja valtuuston kytkemisestä valmisteluprosessiin tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Tiedoksi

valittu, hakijat

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu
Sähköpostiosoite: pohjois- suomi.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 5642 841
Puhelinnumero:029 5642 800 (vaihde)
Virka- aika: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero:040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00-15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.