Hyvinvointilautakunta, kokous 25.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Nuorisotyöntekijän toimen perustaminen

ENODno-2023-181

Valmistelija

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnanvaltuusto on vuoden 2022 talousarvion hyväksymisen yhteydessä varannut määrärahat toisen nuorisotyöntekijän palkkaamiseen.

Nyt perustettavan nuorisotyöntekijän työnkuvaan kuuluu koulunuorisotyö Enontekiön kouluilla painottuen erityisesti nivelvaiheisiin. Nuorisotyöntekijä suunnittelee ja toteuttaa kunnan nuorisotoimen viestintää ja sosiaalista mediaa, järjestää yhdessä muiden nuorisotyöntekijöiden kanssa teemailtoja, tapahtumia ja reissuja, ohjaa kesätyöntekijöitä. Tehtävänkuvaan sisältyy nuorisovaltuuston sihteerin tehtävä. Työntekijä osallistuu nuorisotoimen toiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Lopullinen tehtävänkuvaus määritellään valitun henkilön vahvuuksien mukaan. Nuorisotyöntekijän tehtävä sisältää iltatyötä ja satunnaisesti viikonlopputyötä.

Hallintosäännön 39.2 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevan työsopimussuhteen (toimen) perustamisesta ja sen lakkauttamisesta sekä asetettavista kelpoisuusvaatimuksista päättää kunnanhallitus ao. toimielimen esityksen pohjalta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marja-Riitta Lukkari, hallintojohtaja, marja-riitta.lukkari@enontekio.fi

Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se perustaa toistaiseksi voimassa olevan nuorisotyöntekijän toimen. 

Kelpoisuusvaatimuksena toimeen on nuorisoalan koulutus (AMK) tai vähintään soveltuva toisen asteen tutkinto, esim. nuoriso- ja yhteisöohjaajan tai nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan perustutkinto, sekä 5 vuoden kokemus nuorisotyöstä ja nuorten parissa työskentelystä. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi. Tehtävässä vaaditaan itsenäistä työotetta, yhteistyötaitoja ja organisointikykyä. 

Tehtävään valittavan on ennen työn vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Esittelijän muutettu päätösehdostus

Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se perustaa toistaiseksi voimassa olevan nuorisotyöntekijän toimen. 

Kelpoisuusvaatimuksena toimeen on nuorisoalan koulutus (AMK) tai vähintään soveltuva toisen asteen tutkinto, esim. nuoriso- ja yhteisöohjaajan tai nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan perustutkinto, sekä 5 vuoden kokemus nuorisotyöstä ja nuorten parissa työskentelystä. Kokemus liikunta- ja elämystoiminnan järjestämisestä nuorille katsotaan eduksi. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi. Tehtävässä vaaditaan itsenäistä työotetta, yhteistyötaitoja ja organisointikykyä. 

Tehtävään valittavan on ennen työn vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Päätös

Muutetun päätösehdotuksen mukaan.

Tiedoksi

Kunnanhallitus