Elinvoimalautakunta, kokous 18.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

Päätös

Taru Mäkitalo: Kunnan kuuluu järjestää markkinavuoropuhelu aina ennen isoja hankintoja. Paikalliset yritykset jäävät aina näistä isommista syrjään, koska kilpailutus vaatimukset muuttuvat liian suuriksi. Nytkin kaikki on niputettu samaan ja tällä estetty paikallisten osallistuminen (Hetan hoivayksikkö). Kunnan pitäisi tukea yrittäjyyttä ja koittaa saada verotuloja kuntaan.

Juha-Pekka Mäntyvaara: Kiinteistöverotiedoista tullut kuntalaisilta yhteydenottoja.

Pohto Kirkkala: Postitupajärven laavun puuvarasto ja wc ovat palaneet.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.