Hyvinvointilautakunta, kokous 23.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Osallistuminen Saamelainen lastenkulttuurikeskus Mannun toimintaan

ENODno-2020-60

Valmistelija

  • Sarita Helttunen, varhaiskasvatuksen päällikkö, sarita.helttunen@enontekio.fi

Perustelut

Saamelaisen lastenkulttuurikeskus MÀNNU on aloittanut toimintansa vuonna 2004. MÀNNU toimii saamelaiskäräjien alaisuudessa, saamelaisten kotiseutualueella. Kohderyhmään kuuluvat lapset ja nuoret sekä välillisesti myös ikäihmiset ja lapsiperheet. Saamelaisen lastenkulttuurikeskus MÁNNUN toimintaa ovat rahoittaneet vuodesta 2005 alkaen opetus- ja kulttuuriministeriö, saamelaiskäräjät sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnat: Enontekiö, Inari, Utsjoki ja Sodankylä. MÁNNU pyrkii toiminnallaan vahvistamaan saamelaisnuorten kulttuuri-identiteettiä, lisäämään saamelaisen perinteisen tiedon ja taidon arvostamista, omaksumista ja tallentamista, mahdollistamaan sukupolvien välisiä yhteisöllisiä toimintamalleja. 

Mannun yhteistyökumppaneina toimivat koulut,​ päiväkodit ja kielipesät,​ joiden kautta kohderyhmänä olevat saamelaisalueen alle 18-​vuotiaat saamelaislapset ja nuoret tavoitetaan laajasti. MÁNNU järjestää saamelaiskulttuuria ja saamen kieltä vahvistavaa toimintaa kouluihin,​ päiväkoteihin ja kielipesiin. Saamelainen lastenkulttuuri perustuu yhteisöllisyyteen,​ suullisen perimätiedon kautta oppimiseen,​ kulttuurin,​ taiteen ja duodjin omaksumiseen. MÁNNUN toiminnassa vahvistetaan saamelaislasten ja -nuorten saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia palveluita ja luodaan puitteet yhdenvertaiseen kulttuuritarjontaan.

MÁNNUN toimintakausi on 2023-​2025 ja kunnan osallistumiskustannukset ovat 3000 euroa/vuosi.  Enontekiön kunta on ollut mukana MÀNNUN toiminnassa vuosina 2020-2021.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sarita Helttunen, varhaiskasvatuksen päällikkö, sarita.helttunen@enontekio.fi

Enontekiön kunnan varhaiskasvatus, opetus, kulttuuri ja nuorisotyö osallistuvat Saamelainen lasten kulttuurikeskus Mánnun toimintaan vuosina 2023-2025. Vuosittainen osallistumismaksu 3000 euroa jakautuisi siten, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen käyttötalousbudjetista 2023 maksetaan á 1000 euroa ja kulttuurin ja nuorisotyön á 500 euroa. 

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Tiedoksi

Taloushallinto, kunnanhallitus, Saamelainen lastenkulttuurikeskus Mannu

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunta, Hyvinvointilautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.