Elinvoimalautakunta, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 1 Kokouksen järjestäytyminen

Perustelut

Kuntalain 103 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Puheenjohtajan tehtävänä on todeta kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Elinvoimalautakunnan kokouksen pöytäkirja pidetään nähtävillä viimeistään seitsemän päivää kokouksen jälkeen Enontekiön kunnan verkkosivulla www.enontekio.fi.

Ennen nähtävilläpitoa pöytäkirjan tulee olla puheenjohtajan, pöytäkirjanpitäjän ja pöytäkirjantarkastajien allekirjoittama. Mikäli heidän tilalleen on esteellisyyden tai estyneisyyden vuoksi valittu kokouksen osan ajaksi muita kokouksen osanottajia, tulee myös näiden allekirjoittaa pöytäkirja omalta osaltaan.

Jotta vältyttäisiin ylimääräisten pöytäkirjantarkastajien valinnalta, tulisi heti kokouksen alussa valita tarkastajiksi osanottajia, jotka eivät ole käsiteltävien asioiden osalta esteellisiä ja joilla on mahdollisuus osallistua kokoukseen sen päättymiseen saakka.

Ehdotus

Elinvoimalautakunnan puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Elinvoimalautakunta päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi kaksi lautakunnan jäsentä tarkastamaan kokouksen pöytäkirja.

Edelleen elinvoimalautakunta päättää hyväksyä tämän kokouksen työjärjestyksen.

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Sirpa-Liisa Korva esitti pöytäkirjantarkastajiksi Daniela Huberia ja Ville Syväjärveä. Ei muita esityksiä. Elinvoimalautakunta valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Daniela Huberin ja Ville Syväjärven.

Elinvoimalautakunta hyväksyi kokouksen esityslistalle lisäpykälän §9.

Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä tämän kokouksen työjärjestyksen edellä mainitulla lisäyksellä.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.