Kunnanhallitus, kokous 10.6.2026

§ 103 Kilpisjärven luontokeskuksen hankinta

ENODno-2026-205

Valmistelija

  • Hannele Kumpulainen, vt. hallintojohtaja, hannele.kumpulainen@enontekio.fi

Perustelut

Metsähallitus ja Enontekiön kunta ovat käyneet vajaan vuoden ajan neuvotteluja Kilpisjärven opastuskeskuksen kiinteistön hankkimisesta kunnan omistukseen. Metsähallitus on ilmoittanut halunsa luopua kiinteistöstä, minkä takia kunnalle on avautunut mahdollisuus hankkia keskeisellä sijainnilla sijaitseva kiinteistökokonaisuus. Kaupan kohteena on noin 1,06 hehtaarin suuruinen määräala osoitteessa Käsivarrentie 14145, Kilpisjärvi, sekä sillä sijaitseva 202 m²:n rakennus. Neuvotteluissa on yhteisesti päädytty kauppahintaan, joka on 370 000 euroa.

​​Kunnan valmistelussa on katsottu, että kiinteistön hankinta on perusteltua vain, mikäli sille voidaan osoittaa kunnan palvelutuotantoa tukevaa ja tarkoituksenmukaista käyttöä. Selvitysten ja käytyjen keskustelujen perusteella opastuskeskuksen tilat tarjoavat kunnalle mahdollisuuden järjestää nykyisiä palveluja nykyistä tarkoituksenmukaisemmissa tiloissa sekä vastata Kilpisjärven alueella tunnistettuihin lisätilatarpeisiin.

Enontekiön kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2026 talousarvioon 350 000 euron investointimäärärahan Kilpisjärven monitoimitalon laajentamista varten. Monitoimitalossa on tunnistettu lisätilatarpeita päivittäisen opetuksen, kuntosalin ja terveyspalveluiden osalta. Opastuskeskuksen hankinta mahdollistaa osan näistä toiminnoista sijoittamisen olemassa oleviin tiloihin, jolloin monitoimitalon laajennusinvestoinnin tarve saadaan poistumaan. Samalla kunta saa käyttöönsä valmiit tilat ilman täysin uuden rakennushankkeen toteuttamiseen liittyviä kustannus- ja aikatauluriskejä.

Kiinteistön hankkiminen kunnan omistukseen on perusteltua myös alueen matkailun ja liikennejärjestelyjen kehittämisen näkökulmasta. Opastuskeskuksen yhteydessä sijaitsee laaja pysäköintialue, jonka käyttöä ja hallintaa on tarpeen kehittää. Alueelle on suunnitteilla pysäköinnin valvonta, joka parantaisi liikenneturvallisuutta, lisäisi pysäköintipaikkojen saatavuutta luontomatkailijoille sekä vähentäisi nykyisiä ongelmia, joita aiheutuu yhdistelmäajoneuvojen sekä matkailuautojen ja -vaunujen pitkäaikaisesta pysäköinnistä alueella. Kiinteistön omistaminen vahvistaa kunnan mahdollisuuksia kehittää aluetta osana Kilpisjärven palvelu- ja matkailuympäristöä. Hankinnan arvoa lisää se, että kunnan omistukseen siirtyy rakennuksen lisäksi noin yhden hehtaarin suuruinen maa-alue keskeisellä sijainnilla Kilpisjärvellä. Kiinteistö tarjoaa kunnalle tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia sekä vahvistaa kunnan omaisuuspohjaa.

Taloudellisesti hankinta on perusteltu. Kauppahinta on 370 000 euroa, mikä on vain hieman suurempi kuin Kilpisjärven monitoimitalon laajentamiseen vuoden 2026 talousarviossa varattu 350 000 euron investointimääräraha. Hankinnan rahoittamiseksi investointiohjelmaa muutetaan siten, että Kilpisjärven monitoimitalon laajennukseen varattu määräraha siirretään Kilpisjärven opastuskeskuksen hankintaan. Näin kunta voi toteuttaa palvelutilojen kehittämisen olemassa olevien investointiraamien puitteissa ilman erillisen rakennushankkeen käynnistämistä.

Kokonaisuutena arvioiden Kilpisjärven opastuskeskuksen hankinta on Enontekiön kunnalle strategisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltu. Hankinta tukee kunnan palveluverkon kehittämistä, mahdollistaa investointivarojen tehokkaan käytön, vahvistaa kunnan roolia Kilpisjärven matkailualueen kehittämisessä sekä lisää kunnan kiinteistö- ja maaomaisuutta keskeisellä sijainnilla.

Enontekiön kunnan hallintosäännön § 25 mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta ja myymisestä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Eero Ylitalo, Kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. hankkia Metsähallitukselta Kilpisjärven opastuskeskuksen kiinteistön, käsittäen noin 1,06 hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä 47-893-10-1 sekä sillä sijaitsevan 202 m²:n rakennuksen, 370 000 euron kauppahinnalla.
  2. esittää valtuustolle, että vuoden 2026 investointiohjelmaa muutetaan siten, että Kilpisjärven monitoimitalon laajentamiseen varattu määräraha siirretään Kilpisjärven opastuskeskuksen hankintaan;
  3. valtuuttaa kunnanjohtajan hyväksymään kaupan lopulliset ehdot sekä allekirjoittamaan kaupan toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Esittelijän muutettu päätösehdotus

  1. hankkia Metsähallitukselta Kilpisjärven opastuskeskuksen kiinteistön, käsittäen noin 1,06 hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä 47-893-10-1 sekä sillä sijaitsevan 202 m²:n rakennuksen, 370 000 euron kauppahinnalla.
  2. esittää valtuustolle, että vuoden 2026 investointiohjelmaa muutetaan siten, että Kilpisjärven monitoimitalon laajentamiseen varattu määräraha siirretään Kilpisjärven opastuskeskuksen hankintaan investointiohjelman- kohtaan kiinteistöjen hankinta ja myynti;
  3. valtuuttaa kunnanjohtajan hyväksymään kaupan lopulliset ehdot sekä allekirjoittamaan kaupan toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Muutetun päätösehdotuksen mukaan.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Tiedoksi

Metsähallitus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.
Asianosaiselle lähetettävään oikaisuvaatimusosoitukseen merkitään lähettämispäivä ja-tapa.