Elinvoimalautakunta, kokous 25.3.2026

§ 26 Valtuustoaloite: Hetan paloaseman/ ensihoidon koko piha-alueelle asfalttia

ENODno-2025-317

Valmistelija

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Perustelut

Valtuutettu Sirpa-Liisa Korva on tehnyt valtuustoaloitteen Hetan paloaseman ja ensihoidon piha-alueen asfaltoimisesta. Aloite on jätetty kunnanvaltuuston kokouksessa 26.08.2025 § 75.

Piha-alueen asfaltointi olisi toiminnallisesti perusteltu parannus. Toteuttaminen edellyttäisi määrärahan varaamista kunnan investointisuunnitelmaan.

Lapin hyvinvointialue toimii tällä hetkellä tiloissa vuokralaisena toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella. Ensihoito toimii lisäksi väistötiloissa ja hyvinvointialueella on kunnan tietojen mukaan suunnitteilla uusia tilaratkaisuja, mikä lisää investoinnin epävarmuutta. Asfaltoinnin kustannukset muodostuvat alueen olosuhteissa suhteellisen korkeiksi piha-alueen pienestä pinta-alasta huolimatta pitkien kuljetusmatkojen ja kaluston siirtokustannusten vuoksi.

Edellä mainituista syistä investointia ei ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista toteuttaa. Asiaa voidaan tarvittaessa tarkastella uudelleen alueen muun mahdollisen kehittymisen yhteydessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Lämsä, tekninen johtaja, kimmo.lamsa@enontekio.fi

Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että investointia ei ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista toteuttaa.

Asiaa voidaan tarkastella uudelleen alueen muun mahdollisen kehittymisen yhteydessä

Tiedoksi

Kunnanhallitus