§ 5 Enontekiön kunnan kuntosalien sähköisen kulunvalvonnan ja käyttöoikeuden ostojärjestelmän hankkiminen

Lataa 

ENODno-2024-339

Päätöspäivämäärä

7.10.2024

Päätöksen tekijä

Tekninen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 72 §.

Kuvaus

Enontekiön kunnalla on kaksi kuntosalia, Kilpisjärvellä ja Hetassa. Kuntosaleilla on aktiivisia käyttäjiä yhteensä n. 400. Nykyinen manuaalinen varausjärjestelmä, ovikorttien ja koodien käsittely ja maksujen laskutus ja seuranta on osoittautunut haastavaksi ja vaatii monen työntekijän työpanosta. Ajantasaisen palvelun tuottaminen ei onnistu, ovenaukaisukorttien saaminen on riippuvainen mm toimistoajoista ja kirjaston aukioloajoista. Sähköisen järjestelmän käyttöönotto parantaa merkittävästi kuntosalipalvelun sujuvuutta ja asiakastyytyväisyytta ja mahdollistaan palvelunkäyttäjämäärien seurannan eri ajankohtina.

Suunnitteluvaiheessa järjestelmälle asetettiin seuraavia vaatimuksia:

1. Helppokäyttöinen sekä asiakkaille että järjestelmän pääkäyttäjille

2. Käytön tulee olla mahdollista myös asiakkaille, joilla ei ole älypuhelinta

3. Samalla kulkuoikeudella on mahdollista käyttää molempia kunnan kuntosaleja

4. Mahdollisuus tehdä varauksia ja maksaa varaukset reaaliajassa

5. Joustava integrointi nykyisestä manuaalisesta järjestelmästä uuteen järjestelmään

6. Integrointi nykyiseen ovien lukitusjärjestelmään

7. Raportointimahdollisuus palvelukäyttäjämäärien seurantaa ja tilastointia varten

 

Tarjouksia kysyttiin useammalta palveluntuottajalta, mutta vain yksi palveluntuottaja, Seniortek Oy, täytti järjestelmälle asetetut vaatimukset.

 

Kustannukset ja rahoitus:

Kustannukset sähköisen järjestelmän hankinnasta ovat 4 050 € (sis alv). Rahoitus esitetään katettavaksi infrastruktuurin toimialalta. Varausjärjestelmän ja kulunvalvonnan kuukausimaksut katetaan vapaa-ajan toimilalalta liikuntapalvelujen menokohdasta.

 

Aikataulu: Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto on suunniteltu toteutettavaksi seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Päätös

Hyväksytään Enontekiön kunnan kuntosalien sähköisen kulunvalvonnan ja käyttöoikeuden ostojärjestelmän hankkiminen Seniortek Oy:ltä. Hankintakustannusten hinta on 4 050 €. 

Allekirjoitus

Tekninen johtaja Kimmo Lämsä

Organisaatiotieto

Enontekiön kunta