Kunnanvaltuusto, kokous 11.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Ilmoitusasiat

Perustelut

Kunnanvaltuuston tietoon saatettavat ilmoitusasiat selvitetään kokouksessa.

Vt. kunnanjohtaja/halllintojohtaj kertoi että Enontekiön kunta haki Kevan kevään hakukierroksella kehittämisrahaa 16 000 euroa teemalla ”Yhtenäinen johtamiskulttuuri arjen avuksi”. Keva myönsi kehittämisrahaa haetun summan. Keva myönsi kehittämisrahaa 7 julkisen alan toimijalle yhteensä 181 000 euroa.

Ehdotus

Merkittiin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.