Kunnanvaltuusto, kokous 28.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehtojen määrittäminen

ENODno-2024-72

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leena Palojärvi, Kunnanhallituksen puheenjohtaja, leena.palojarvi@enontekio.fi

Perustelut

Kuntalain 38.3 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kuntalain 41.1 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. 

Hallintosäännön 41.1 §:n mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. 

Enontekiön kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.

Valtuusto on 8.5.2023 / § 54 vahvistanut kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset seuraavasti:

"kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus sekä käytännön kokemus johtamisesta.Lisäksi virantäytössä arvostetaan perehtyneisyyttä elinvoima-asioihin, yhteistyökykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Erinomaisen suomen kielen lisäksi englannin kielen taito tulee olla riittävällä tasolla. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi."

Hallintosäännön 143.5 §:n mukaan " Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä, ja päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta." Erityisenä syynä voidaan pitää sitä, että kyseessä on kunnan korkein viranhaltija, joka on suoraan kunnanhallituksen alaisuudessa.

Ehdotus

Esittelijä

Leena Palojärvi, Kunnanhallituksen puheenjohtaja, leena.palojarvi@enontekio.fi

Kunnanhallitus 

  1. päättää käsitellä asian kunnanhallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä
  2. päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana ja siinä käytetään 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava kunnanhallitukselle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
  3. päättää esittää valtuustolle, että kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus sekä käytännön kokemus johtamisesta. Lisäksi virantäytössä arvostetaan perehtyneisyyttä elinvoima-asioihin, yhteistyökykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Erinomaisen suomen kielen lisäksi englannin kielen taito tulee olla riittävällä tasolla. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin seuraavin muutoksin::

Viran kelpoisuusehtoihin lisätään kohtaan 3,  arvostetaan kunnan edunvalvontaosaamista ja yhteistyöverkostoa.

 

Perustelut

Kuntalain 38.3 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kuntalain 41.1 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. 

Hallintosäännön 41.1 §:n mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. 

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle

  1. että kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana ja siinä käytetään 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava kunnanhallitukselle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
  2. että kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus sekä käytännön kokemus johtamisesta. Lisäksi virantäytössä arvostetaan perehtyneisyyttä elinvoima-asioihin, edunvalvontaosaamista, yhteistyöverkostoa ja yhteistyökykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Erinomaisen suomen kielen lisäksi englannin kielen taito tulee olla riittävällä tasolla. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

 

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu
Sähköpostiosoite: pohjois- suomi.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 5642 841
Puhelinnumero:029 5642 800 (vaihde)
Virka- aika: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/ 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta osoitteesta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero:040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00-15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla. 
Asianosaiselle lähetettävään valitusosoitukseen merkitään lähettämispäivä ja-tapa.