Keskusvaalilautakunta, kokous 14.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Presidentinvaalista tiedottaminen

ENODno-2023-208

Valmistelija

  • Anne Keskitalo-Hohti, hallintopalvelusihteeri, anne.keskitalo-hohti@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Vaalilain 49 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Lisäksi vaalilain 67 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavoin, kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan kuulutuksen. Vaalikuulutus on suomen ja saamen kielellä.

Vaalikuulutus annetaan tiedoksi kuntalaisille samalla tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Kuulutus julkaistaan myös Enontekiön Sanomissa vk 2 ilmestyvässä lehdessä.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.