Kunnanvaltuusto, kokous 16.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 102 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Perustelut

Valtuuston kokousta koskeva kuulutus on julkaistu 9.11.2023 ja toimitettu samana päivänä valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille, kunnanjohtajalle ja laitettu kunnan verkkosivulle www.enontekio.fi kohtaan kunnan ilmoitukset.

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä (12 valtuutettua).

Puheenjohtaja toteaa, onko kokous laillisella tavalla kokoon kutsuttu ja jäsenmäärältään päätösvaltainen.

Päätös

Puheenjohtaja suoritti nimenhuudon ja totesi paikalla olevan 15 valtuutettua ja 1 varavaltuutettu.  Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouskäsittely

Merkitään pöytäkirjaan, että seuraava valtuutettu on ilmoittanut olevansa estynyt saapumasta tähän kunnanvaltuuston kokoukseen, minkä johdosta paikalle on kutsuttu varavaltuutettu:

Janne Laakkonen, Kokoomus. Paikalle kutsuttuna Kokoomuksen 2. varavaltuutettu Daniela Huber. Kokoomuksen 1. varavaltuutettu Heikki Järvistö oli estynyt saapumasta kokoukseen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.