Kunnanvaltuusto, kokous 24.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Keskusvaalilautakunnan vaali

ENODno-2021-285

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi
Esko Rautiainen, vs.hallintojohtaja, esko.rautiainen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus

Vaalilain 13 §:n mukaan Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Aiemmin Enontekiöllä on varajäseniä valittu seitsemän henkilöä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee toimikaudekseen viisi jäsentä keskusvaalilautakuntaan ja varalle vähintään viisi jäsentä sekä nimeää lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen yksimielisesti.

Perustelut

-

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee toimikaudekseen viisi jäsentä keskusvaalilautakuntaan ja varalle vähintään viisi jäsentä sekä nimeää lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös

Käydyn keskustelun aikana Johtti Sápmelaččat rsn Janne Näkkäläjärvi esitti keskusvaalilautakuntaan valittavaksi seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

Jäsenet

      Sanja Uusikartano             

      Marja-Leena Vieltojärvi

      Pirita Palismaa

       Ari Keskitalo

       Veikko Veijo

Varajäsenet sijaantulojärjestyksessä:

Hannele Eira

Paavo Isohanni

Kalevi Keskitalo

Pirjo Järvistö

Eija Huhtaniska

ja hän esitti puheenjohtajaksi valittavaksi Sanja Uusikartanon ja varapuheenjohtajaksi Marja-Leena Vieltojärven

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Janne Näkkäläjärven tekemän esityksen.

Tiedoksi

Valitut, luottamustoimikortistonhoitaja

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu
Sähköpostiosoite: pohjois- suomi.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 5642 841
Puhelinnumero:029 5642 800 (vaihde)
Virka- aika: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero:040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00-15.00.

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.