Kunnanhallitus, kokous 22.4.2025

§ 74 Ryhti-yhteentoimivuuden ja -kyvykkyyksien kehittäminen -hankkeeseen osallistuminen

ENODno-2024-413

Valmistelija

  • Kai Takkunen, maankäyttöinsinööri, kai.takkunen@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunta on ollut mukana hakemassa ja saanut kahdeksan kunnan yhteishakemuksella ympäristöministeriön avustuksen hankkeelle, jolla mahdollistetaan rakennetun ympäristön tietojärjestelmän käyttöönottoon liittyviä välttämättömiä toimenpiteitä. Hankkeeseen osallistuvat muut kunnat ovat Muurame, Akaa, Orivesi, Laitila, Hämeenkyrö, Jämsä ja Juupajoki. Muuramen kunta toimii päähakijana eli hankkeen hallinnoijana. Hallinnoija hoitaa hakemiseen ja raportointiin liittyvät tehtävät kaikkien osapuolten puolesta. Kaikki osapuolet ovat valtionavustuksen hakijoita ja saajia. Ympäristöministeriön osuus avustuskelpoisista kustannuksista on 100 %. Enontekiön kunnan osuus avustuksesta on 10.472 euroa ja siitä käytetään ostopalveluihin 6.622 euroa. Hanke kestää tämän vuoden loppuun.

Kunnalla ei ole vielä olemassa tuotantotasoista teknistä kyvykkyyttä tai järjestelmää kaava-aineistojen tuotantoon Ryhti-järjestelmän ja tähän liittyvän lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Hankkeen projektisuunnitelman mukaisesti työssä hyödynnetään ja testataan Ubigu Oy:n kehittämää Ubihub Kaava -järjestelmää sekä tämän sisältämää, Ryhti-järjestelmän käytön edellyttämää Palveluväylä-liityntäpalvelinta hankkeen sisältövaatimuksiin vastaamiseksi.

Hankintalain 40 § 2 momentin perusteella tehdään suorahankinta: teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan; lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta. Ubihub Kaava on Ubigu Oy:n yksinoikeudella kehittämä ja omisteinen ohjelmisto, eikä ohjelmisto ole vielä yleisessä kaupallisessa jakelussa, voidaan hankkeen projektisuunnitelman mukainen palvelu hankkia vain Ubigu Oy:ltä. Lainsäädännön merkittävien uudistusten takia kaavoitukseen liittyvät ohjelmistot ovat Ryhti -yhteensopivuuskyvykkyyksiltään yleisesti vielä kehitysvaiheessa, minkä vuoksi markkinoilla ei valmiita vaihtoehtoisia ratkaisuja ole myöskään vielä tunnistettavissa tämän hankkeen tarpeeseen ja aikatauluun vastaavalla tavalla.

Hankinta ei edellytä kunnalta sitoutumista ohjelmiston käyttöönottoon tai käyttöön hankkeen päätyttyä, eikä myöskään rajoita muiden teknisten ratkaisujen kokeilua hankkeen aikana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Eero Ylitalo, vt. kunnanjohtaja, eero.ylitalo@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Enontekiön kunta osallistuu Ryhti-yhteentoimivuuden ja -kyvykkyyksien kehittäminen -hankkeeseen yhdessä seitsemän muun kunnan kanssa ja hankkii hankkeeseen liittyvän palvelun Ubigu Oy:ltä. Palvelun kokonaisarvo Enontekiön kunnan osalta on 6 622 euroa Alv 0%.

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

Tiedoksi

Ubigu Oy, Kunnanjohtaja, Tekninen johtaja, Maankäyttöinsinööri