Kunnanhallitus, kokous 19.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 270 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksesta 01538/20/2208

ENODno-2020-120

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Ikonen, Henkilöstöjohtaja, matti.ikonen@enontekio.fi
Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Perustelut

Selostus
Tekninen johtaja on tehnyt kunnanhallitukselle 25.6.2020 oikaisuvaatimuksen (oheismateriaali), joka koskee kunnanjohtajan 11.6.2020 tekemää viranhaltijapäätöstä teknisen johtajan palkantakaisinperinnästä.

Tekninen johtajan perustelut ja kunnan vastineet 

Teknisen johtajan väite ja perustelu: Päätös asiasta on jäänyt kunnan puolesta tekemättä

Kunnan vastine: Palkka on sama kuin ennenkin eikä korotetusta palkasta ole tehty päätöstä

Teknisen johtajan palkasta ei ole päätöstä ja juuri siksi teknisen johtajan ei olisi kuulunut nauttia puheenaolevaa taloudellista etuutta / etua ilman asiaankuuluvaa päätöstä. Tekninen johtaja on itse toimittanut Vesiyhtiön hallituksen esityksen (jonka käsittelyn aikana tekninen johtaja on itse ollut paikalla) vastoin kunnan asiakirjojen toimittamis- ja käsittelyprosessia suoraan palkanmaksajalle, jolle tekninen johtaja on kehottanut, että palkanmaksajan tulisi alkaa maksaa tekniselle johtajalle palkkaa. Teknisen johtajan asemassa hänen olisi pitänyt tietää, että kyseinen toimintatapa ei ole oikein eikä sopivaa. Teknisen johtajan olisi tullut tietää ja ymmärtää, että hän ei saa nauttia korotettua palkkaa vain omalla ilmoituksellaan vaan hänen olisi tullut saada asiasta kunnasta virallinen päätös. Tällä kirjoittamallaan perusteella tekninen johtaja myöntää, että kunta ei ole korottanut teknisen johtajan palkkaa eikä siten tehnyt teknisen johtajan palkankorotuksesta päätöstä.

Samalla mikään muu peruste ei voi tätä tosiasiaa muuttaa, että tekninen johtaja on tietoisesti nauttinut palkkaetua, joka hänelle ei ole kuulunut. Tekninen johtaja on kunnan ylimpiä virkamiehiä ja hänen olisi tullut tietää ja ymmärtää asemassaan, että näin ei ole soveliasta toimia eli nauttia korotettua palkkaa, josta ei ole kunnan tekemää päätöstä. Esimerkkinä tietoisuudesta mainittakoon se, että teknisen johtajan alainen on viime vuosina tehnyt lukuisia esityksiä tekniselle johtajalle palkankorotuksesta mutta alainen ei ole nauttinut esityksen mukaisia päätöksiä eikä tekninen johtaja ole esityksistä tehnyt päätöksiä korottaa alaisensa palkkaa. Ilman asiallista päätöstä ei kunnassa ole maksettu palkkoja. 

Teknisen johtajan väite ja perustelu: Vetoaminen kunnan ja Vesiyhtiön väliseen sopimukseen

Kunnan vastine: Ostopalvelusopimuksessa ei päätetä palkan suuruudesta

Kunnan ja Vesiyhtiön välisessä ostosopimuksessa ei päätetä palkan suuruudesta. Sopimuksessa päätetään kunnan ja Vesiyhtiön välisestä palkanmaksun jakoperusteesta, jonka mukaan kunta maksaa 65 % ja Vesiyhtiö 35 % palkasta. Teknisen johtajan perustelu on aiheeton.

Teknisen johtajan väite ja perustelu: Varoituksessa ei ole huomioitu teknisen johtajan vastinetta

Kunnan vastine: Varoituksessa on huomioitu teknisen johtajan vastineessa esiintuodut asiat

Tekniselle johtajalle maaliskuussa 2020 annettu varoitus on asiallisesti käsitelty, prosessoitu ja päätetty hänen esimiehensä kehitysjohtajan toimesta. Varoituksessa on huomioitu teknisen johtajan vastine, mutta kuten yleensä tyypillistä on, kaikkia po. olevia asioita ei ole voitu kirjata päätökseen, koska ne eivät ole olleet perusteltuja. Tekninen johtaja ei ole tehnyt varoituksesta oikaisua tai valitusta, joten varoitusta koskeva asia on käsitelty ja päätetty.

Lisäksi kysymyksessä on kuitenkin työnantajan määräysvaltaan kuuluva työnjohdollinen ohjaus viranhaltijalle vastaisen varalle. Eli työnantaja päättää siitä, minkä sisältöinen varoitus on ja työnantaja määrittelee, minkälaista menettelyä ei hyväksytä.

Teknisen johtajan väite ja perustelu: Palkantakaisinperinnästä päätöksen tekee hallintosäännön mukaan kunnanhallitus

Kunnan vastine: Päätöksessä teknisen johtajan palkantakaisinperinnästä on noudatettu Kuntalakia, viranhaltijalakia ja Enontekiön kunnan hallintosääntöä

Kunnanjohtajan viranhaltijapäätös palkantakaisinperinnästä perustuu Viranhaltijalakiin, jonka mukaan aiheettomasti maksettu palkka voidaan periä takaisin. 

Lisäksi kunnanjohtajan viranhaltijapäätös palkantakaisinperinnästä perustuu Kuntalakiin (410/2015), jonka mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kunnanjohtaja teki viranhaltijapäätöksen sen jälkeen, kun hän oli kuullut ja keskustellut asiasta kunnan henkilöstöjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston sekä Vesiyhtiön hallituksen puheenjohtajiston kanssa. Kunnanjohtajan viranhaltijapäätös on henkilöstöjohtajan valmistelema ja päätös on em. keskustelujen mukainen.

Enontekiön kunnan hallintosäännön valmistelussa ja hallintosääntöä kirjoitettaessa on käytetty Kuntaliiton mallihallintosääntöä (joka löytyy Kuntaliiton verkkosivuilta) mallina. Tästä tekninen johtaja on asemansa vuoksi ollut tai ainakin olisi pitänyt olla tietoinen. Kuntaliiton mallihallintosäännön mukaan palkantakaisinperinnästä vastaa ja päättää viranhaltija eikä toimielin.

Enontekiön kunnan hallintosäännössä on pienoinen epäselvyys, joka ilmenee hallintosäännössä epämääräisenä sanamuotona po. palkantakaisinperintää koskevassa pykälässä 53 § Palkan takaisinperintä. Hallintosäännön mukaan "Aiheettomasti maksetun palkan tai muun virkasuhteessa johtuvan taloudellisen etuuden takaisinperinnästä päättää palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranhaltija."  Enontekiön kunnan hallintosäännön pykälän 19 § Kunnanhallituksen tehtävät ja toimivalta mukaan toimielimillä kuten kunnanhallituksella ei ole tehtävänä eikä toimivaltana päättää palkantakaisinperinnästä vaan tehtävät ovat kunnanhallituksella tätä tehtävää laajempia kuten esimerkiksi kunnanhallitus hyväksyy henkilöstöpolitiikan linjaukset (hallintosääntö 19 §. Tämä kertoo selkeästä roolijaosta toimielimen, toimialan ja viranhaltijan tehtävien suhteen Enontekiön kunnassa. Enontekiön kunnassa henkilöstöalan tehtäviin kuuluu palkka-asioiden käytännöt kunnanhallituksen hyväksymien henkilöstöpoliittisten linjauksien mukaan. Hallintosäännön (29 §) mukaan Enontekiön kunnan viraston päällikkönä toimii kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan tehtävät ja toimivalta perustuu ja määräytyy Kuntalain lisäksi kunnan hallintosäännön pykälään 34.1 § Kunnanjohtajan toimivalta, jonka mukaan kunnanjohtaja päättää tehtäväkohtaisesta palkasta sekä henkilökohtaisesta lisästä, joista teknisen johtajan oikaisuvaatimuksessa on kysymys. Palkka-asiat valmistelee henkilöstöjohtaja, jonka tehtäviin KT-yhdyshenkilön tehtävät kuuluvat. Näin ollen palkoista ja henkilökohtaisista lisistä päättää käytännössä kunnanjohtaja, joka tämän perustelun mukaan päättää myös korotetuista palkoista sekä palkantakaisinperinnästä henkilöstöjohtajan valmistelun jälkeen ja kunnanhallituksessa hyväksyttyjen henkilöstöpoliittisten linjausten mukaisesti. Kunnanjohtaja ei päätä teknisen johtajan palvelussuhteeseen ottamisesta mutta näillä perusteluilla päättää palkka-asioista, jonka osa myös palkantakaisinperintä on ja joka on teknisen johtajan oikaisun varsinaisena asiana. Kuntaliiton lakimiespalveluista saadun vastauksen perusteella, on selvää, että kunnanhallitus ei ole palkantakaisinperinnästä päättävä toimielin. Lisäksi lakimiespalvelun vastauksen mukaan tämä vastine teknisen johtajan oikaisuvaatimukseen on perusteltu.

Lisäksi kunnanjohtajan viranhaltijapäätökseen ei kunnanhallitus ottanut (hallintosääntö 26 §) kunnanhallituksen kokouksessa 22.6.2020 pykälässä 120 § palkantakaisinperintäasiaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi eikä se siten käyttänyt kunnanjohtajan viranhaltijapäätökseen otto-oikeutta, johon kunnanhallituksella on toimivalta, mikäli se ei olisi pitänyt päätöstä esimerkiksi hallinnollisesti tai muutoin oikeana. Kunnanjohtajan viranhaltijapäätös on tosiasiassa valmisteltu asiallisesti henkilöstöalalla, päätös perustuu tosiasioihin ja jonka toimielin eli kunnanhallitus olisi voinut päättää toisinkin.

Kunnanjohtajan viranhaltijapäätös on asiallisen viranhaltijavalmistelun ja poliittisessa päätöksentekoprosessissa käytyjen keskustelujen mukainen. Päätös palkantakaisinperinnästä ei ole vastoin Enontekiön hallintosääntöä. Hallintosäännössä on kirjattu palkka-asioita koskeva toimivalta pykälässä 34.1 §. Kunnanjohtajan viranhaltijapäätös teknisen johtajan palkantakaisinperinnästä on lisäksi noudatettu Kuntalakia ja viranhaltijalakia.

Teknisen johtajan perustelu: Lisäksi muita perusteluita

Kunnan vastine: Muut perustelut eivät vaikuta teknisen johtajan saamaan aiheettomaan palkkaetuun

Tekninen johtaja on väittänyt oikaisuvaatimuksessa, että viran ja toimitusjohtajuuden raja on ollut epäselvä. Kuitenkin jo vuonna 2013, kun tekninen johtaja määrättiin tehtävään, todettiin po. työnjaon prosenttiosuudet. Sama asia on todettu kunnan ja Vesiyhtiön välisessä ostopalvelusopimuksessa. Tälläkin perusteella teknisen johtajan olisi pitänyt jäävätä itsensä esteellisenä omaa palkkaa koskevasta päätöksenteosta.

Muut kunnan perusteluihin vaikuttavat tekijät

Kunnanjohtaja on pyytänyt asiantuntijalausunnot myös KT:n (Kuntatyönantajat) lakineuvonnasta. KT:n asiantuntijalausuntojen mukaan teknisen johtajan perustelut eivät muuta asiaa vaan viranhaltijalain 56 §:n mukaan aiheettomasti maksettu palkka tai muu palvelussuhteesta johtuvan taloudellisen etuuden määrä saadaan periä takaisin. 

Kunnanjohtaja on keskustellut asiasta kunnanhallituksen puheenjohtajiston ja Vesiyhtiön hallituksen puheenjohtajien kanssa sekä henkilöstöjohtajan kanssa. Yhteisymmärryksessä päädyttiin johtopäätökseen, jonka mukaan kunnanjohtaja tekee päätöksen palkan takaisinperinnästä.

Viranhaltijan (tekninen johtaja) olisi asemansa perusteella täytynyt ymmärtää, ettei palkankorotusta voida myöntää ilman toimivaltaisen viranomaisen päätöstä. Viranhaltija on siten toiminut virkatoiminnassa noudatettavien säännösten vastaisesti.

Erityisen vakavaa on se, että viranhaltija on osallistunut itse hallituksen kokoukseen, josta palkankorotuksesta on päätetty ja myös itse vienyt päätöksen palkkahallintoon hyväksyttäväksi toimivaltaisen viranomaisen tietämättä.

KT:n suositus on, että kunta saattaa asian edelleen tutkittavaksi poliisille myös edellä todettu viranhaltijalain 17 § huomioon ottaen. Tätä eivät muuta viranhaltijan vastineessaan mainitsemat väitteet siitä, että palkankorotuksesta olisi keskusteltu aikaisemmin muun muassa kehityskeskusteluissa ja kunnanjohtajan kanssa.

Johtopäätös

Teknisen johtajan oikaisuvaatimuksessa kertoma ei poista sitä seikkaa, että toimivaltaisen viranomaisen päätöstä palkankorotuksesta ei ole ollut. Yleisesti ymmärretään, että palkka-asioista tulee olla päätökset ennen kuin niitä maksetaan. Viranhaltija on tästä tietoisena nostanut perusteetta 500 euroa liian suurta palkkaa noin kolmen vuoden ajan. Viranhaltijan on asemansa perusteella täytynyt tietää, että toimivaltaisen viranomaisen täytäntöönpantavaa päätöstä ei ole. Teknisen johtajan oikaisuvaatimukselle ei ole perusteita hyväksyä.

 

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää, että teknisen johtajan oikaisuvaatimus hylätään selostusosassa mainituilla perusteilla. Lisäksi kunnanhallitus tekee perusteetta nostetusta palkka-asiasta poliisille tutkintapyynnön, jotta selviää, onko teknisen johtajan palkka-asiassa tapahtunut rikos vai ei.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Seppo Alatörmänen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Henkilöstöjohtajaa kuultiin asiassa pykälän aikana.

Hallitus piti tauon tämän pykälän käsittelyn aikana 18.10-18:25. Kokous jatkui tauon jälkeen samalla kokoonpanolla. Kunnanhallitus halusi kuulla myös teknistä johtajaa ja hallintojohtajaa asiassa ja kutsui heidät kokoukseen. Ennen ko. henkilöiden saapumista kunnanhallitus käsitteli pykälät 131, 132 ja 133. Sen jälkeen jatkettiin tämän pykälän käsittelyä.

Elina-Rousu Karlsen teki keskustelun kuluessa esittelijän kannasta poikkeavan esityksen: "Teknisen johtajan oikaisuvaatimus hyväksytään, eikä asiaa saateta poliisitutkintaan". Taru Mäkitalo kannatti Rousu-Karlsenin esitystä. Ulla Keinovaara kannatti Rousu-Karlsenin esitystä.

Janne Näkkäläjärvi kannatti kunnanjohtajan päätösehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta suoritetaan nimenhuutoäänestys. Menettelytapa hyväksyttiin yksimielisesti.

Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Rousu-Karlsenin esitystä, äänestävät EI.

Elli-Maria Kultima: JAA
Taru Mäkitalo: EI
Unto Kultima: JAA
Janne Näkkäläjärvi: JAA
Elina Rousu-Karlsen: EI
Ulla Keinovaara: EI
Jaakko Alamattila: JAA

Äänestyksessä on annettu 4 (neljä) JAA ääntä ja 3 (kolme) EI ääntä. Kunnanjohtajan päätösehdotus on tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Taru Mäkitalo, Elina Rousu-Karlsen ja Ulla Keinovaara jättivät päätökseen eriävän (suullisen) mielipiteen.

Valmistelija

Matti Ikonen, Henkilöstöjohtaja, matti.ikonen@enontekio.fi
Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Perustelut

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt lähetteellä 5036/20 (22.10.2020 / 01538/20/2208) Enontekiön kunnanhallitukselta lausuntoa Kimmo Lämsän valitukseen (oheismateriaali) Enontekiön kunnanhallituksen päätöksestä 24.8.2020 § 130.

Lausunto on oheisena.

Ehdotus

Esittelijä

Jari Rantapelkonen, Kunnanjohtaja, jari.rantapelkonen@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää antaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle oheisen lausunnon. 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

Esteellisyys

Seppo Alatörmänen

Kokouskäsittely

Seppo Alatörmänen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta kokonaan klo 20.14.

 

Valmistelija

  • Esko Rautiainen, vs.hallintojohtaja, esko.rautiainen@enontekio.fi
  • Matti Ikonen, Henkilöstöjohtaja, matti.ikonen@enontekio.fi

Perustelut

Kunnanjohtaja on tehnyt viranhaltijapäätöksensä 9.6.2020 § 16 tekniselle johtajalle aiheettomasti maksetusta palkan takaisinperinnästä. Asianomistaja on tehnyt em. viranhaltijapäätöksestä oikaisuvaatimuksen kunnanhallitukselle 25.6.2020, jonka kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 24.8.2020 § 130 ja  kunnanhallitus päätti mm. hylätä oikaisuvaatimuksen. 

Valittaja on kunnallisvalituksessaan tuonut ilmi, että hän on saanut tiedon kunnanhallituksen päätöksestä seuraavasti: ”Olen saanut tiedon päätöksestä sähköpostitse 10.9.2020 ja toimittanut kunnallisvalitukseni Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaistavaksi valitusaikana.”

Enontekiön kunnan asianhallintajärjestelmän jakelutietojen mukaan valittajalle on lähetty po. päätöksen pöytäkirjanote asianhallintajärjestelmän kautta 28.8.2020 klo 15.32 valittajan työsähköpostiin, joka on ollut oikaisuvaatimuksessa ainoana sähköisenä yhteystietona. On huomattava, että valittajan oikaisuvaatimus on tullut kuntaan hänen työsähköpostistaan kimmo.lamsa@enontekio.fi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esko Rautiainen, vs.hallintojohtaja, esko.rautiainen@enontekio.fi

Kunnanhallitus antaa asiassa seuraavan lausunnon Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle:

Kunnanhallitus toistaa asiassa aiemmin lausumansa ja katsoo, että valittajan valitus hallinto-oikeudelle on saapunut säädetyn valitusajan jälkeen, joten se tulee jättää tutkittavaksi ottamatta. Päätös on toimitettu sähköisen asianhallintajärjestelmän kautta asianosaiselle SähkAsiointiL 19 §:n mukaan sähköisenä 28.08.2020  klo 15:32:17.

Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Vs. hallintojohtaja Esko Rautiainen toimi asian esittelijänä kunnanjohtaja Jari Rantapelkosen ollessa estynyt.

Kunnnahallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Esteellisyys

  • Jarmo Näkkäläjärvi

Tiedoksi

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 21.10.2021

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.