Hyvinvointilautakunta, kokous 30.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

Perustelut

Heikki Järvistö esitti, että lautakunnalle esiteltäisiin hyvinvointikeskuksen rakentamishanke, liikuntahankkeet ja Hyvinvoiva kuntalainen työllisyyttä edistävä hanke. Lautakunnan jäsenet kannattivat hyvinvointilautakunnan alaisten hanke-esittelyjen tuomista kokoukseen. 

Heikki Järvistö esitti frisbeegolfradan siirtämistä toiseen paikkaan, lähemmäksi luontokeskusta, koska nykyisen radan olosuhteista tulee valituksia.

Marko Keskitalon mukaan kylätalkkarien palkkaaminen olisi tarpeen. Tätä työtä olisi mahdollista sisällyttää alkavaan työllisyyttä edistävään hankkeeseen. Helinä Hautamäki piti ehdotusta hyvänä, ja toi esille, että asiaa voisi edistää myös kevytyrittäjyytenä tai muilla työllistämistavoilla, pihahommiin tarvittaisiin useissa kotitalouksissa ulkopuolista apua ja tekijää. Ulla Keinovaara muistutti, että yksinasuvat ikäihmiset tarvitsevat kylätalkkarin apua ja kertoi, että aikaisemmin on ollut ELY-keskuksen kautta saatavilla tekijöitä raivaustöihin, pihahommiin ja ikäihmisten auttamiseen.

Ehdotus

Ehdotuksen mukaan. 

Päätös

Merkitään tiedoksi ja toimenpiteitä varten. 


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.