Hyvinvointilautakunta, kokous 26.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Tunturi-Lapin soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelma vuosille 2026-2029

ENODno-2025-174

Valmistelija

  • Virpi Töyrylä, hyvinvointiohjaaja, virpi.toyryla@enontekio.fi

Perustelut

Tunturi-Lapin soveltavan liikunnan suunnitelma vuosille 2026–2029 on laadittu yhteistyössä Tunturi-Lapin kuntien (Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio) kesken. Suunnitelman tavoitteena on tunnistaa ja tuoda näkyväksi alueella toteutettavaa soveltavaa liikuntaa sekä kehittää sen tarjontaa ja osaamista kuntien välisenä yhteistyönä.

Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan liikuntaa henkilöille, joiden on vamman, sairauden, toimintakyvyn heikentymisen tai niiden sosiaalisiin tilanteisiin aiheuttamien vaikutusten vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Suunnitelmassa on koottu taulukkomuotoon kunnissa toteutettavia toimintoja sekä tunnistettu kehittämiskohteita soveltavan liikunnan tarjonnan ja osaamisen vahvistamiseksi.

Suunnitelma perustuu liikuntalain mukaiseen kunnan tehtävään edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua sekä vähentää eriarvoisuutta liikunnassa. Suunnitelma kytketään myös kuntien muihin hyvinvointia edistäviin asiakirjoihin, kuten hyvinvointikertomuksiin sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin.

Enontekiöllä soveltavan liikunnan kehittämisessä huomioidaan kunnan erityispiirteet, kuten laaja maantieteellinen alue, harva asutus sekä sijainti saamelaisten kotiseutualueella. Kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteena on tarjota kuntalaisille mahdollisuuksia aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä. Soveltavan liikunnan kehittäminen tukee tätä tavoitetta lisäämällä eri ikä- ja väestöryhmien mahdollisuuksia osallistua liikuntaan.

Suunnitelma toimii kunnille työkaluna soveltavan liikunnan palveluiden kehittämisessä sekä kuntien välisen yhteistyön vahvistamisessa. Suunnitelmaa on tarkoitus päivittää valtuustokausittain.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Hyvinvointilautakunta

  1. merkitsee tiedoksi Tunturi-Lapin seutukunnan soveltavan liikunnan suunnitelman vuosille 2026–2029 ja

  2. hyväksyy suunnitelman Enontekiön kunnan soveltavan liikunnan kehittämistä ohjaavaksi asiakirjaksi, joka liitetään osaksi kunnan hyvinvointisuunnitelmaa

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Kokouskäsittely

Hyvinvointiohjaaja oli kokouksessa asiantuntijana tämän pykälän esittelyssä.

Tiedoksi

hyvinvointiohjaaja

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
    päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Enontekiön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Enontekiön kunta, Hyvinvointilautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Enontekiön kunnan kirjaamosta.

Osoite: Ounastie 165, 99400 Enontekiö
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)enontekio.fi
Puhelinnumero: 040 481 9484
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.

Pöytäkirjan allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.
Asianosaiselle lähetettävään oikaisuvaatimusosoitukseen merkitään lähettämispäivä ja-tapa.