Hyvinvointilautakunta, kokous 20.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Työllisyyskoordinaattorin viran täyttäminen

ENODno-2024-182

Valmistelija

  • Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnassa on ollut haettavana Kuntarekryn kautta työllisyyskoordinaattorin virka. Hakuaika päättyi 9.6.2024. Määräikaan mennessä tuli 11 hakemusta, joista 10 täyttää kelpoisuusehdot. 

Työllisyyskoordinaattori vastaa kunnan työllisyyden suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta sekä asiakas- ,neuvonta- ja ohjaustyöstä ja toimii työllisyyden sidosryhmä- ja yhteistyöverkoistoissa. Lisäksi tehtäviin kuuluu yritysten ja yhdistysten työllistämistarpeiden kartoittaminen ja työllistämiseen liittyvä neuvonta ja ohjaus. Työllisyyskoordinaattori toimii sivistysjohtajan alaisuudessa ja toimipaikka sijaitsee Hetassa. 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto (AMK). Lisäksi hakijalla tulee olla työkokemusta vastaavista tehtävistä ja yhteistyön koordinoinnista. Tehtävässä menestyminen edellyttää kehittävää ja tuloksellista työotetta, ratkaisukeskeistä ja myönteistä asennetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja erinomaista kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa. Saamen kielen taito katsotaan erityiseksi ansioksi.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät Kunta-alan yleisin virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2839,63 €/kk. Virkasuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Ajokortti on tehtävässä välttämätön.

Enontekiön kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 43 §:n mukaan lautakunnat valitsevat alaisensa organiasaation työntekijät ja viranhaltijat, joiden valinnasta ei erikseen säädetä hallintosäännössä.

Hyvinvointilautakunnan valitsema haastatteluryhmä valitsee haastateltavat, suorittaa haastattelut ja tuo päätösehdotuksen kokoukseen.

 

Hyvinvointilautakunnan valitsema haastatteluryhmä haastatteli 18.6.2024 5 hakijaa.

Hakemuksiin  ja haastatteluhin perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella haastatteluryhmä toteaa yksimielisesti, että koulutukseen, työkokemukseen ja haastatteluun perustuen työllisyyskoordinaattorin virkaan esitetään valittavaksi Jessica Putkonen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Hyvinvointilautakunta valitsee työllisyyskoordinaattorin virkaan *********

Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan tulee ennen valinnan vahvistamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Ehdotuksen mukaan. 

Kokouskäsittely

Lautakunta kävi aktiivista keskustelua työllisyyskoordinaattorin työtehtävän sisällöistä. Haastatteluryhmä kertoi tulevasta te-uudistuksen sisällöistä ja rakenteista.

Tiedoksi

Hakijat, henkilöstösihteeri, ICT-vastaava