Hyvinvointilautakunta, kokous 19.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Viranhaltijapäätösten otto-oikeus

Perustelut

Selostus

Hallintosäännön 34 §:n mukaan asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Päätökset, joita ei voi ottaa ylemmän toimielimen käsittelyyn määrätään kuntalain 92 §:ssä.

Lautakunnan alaisen viranomaisen sekä lautakunnan jaoston on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Seuraavien asiaryhmien osalta ei tarvitse ilmoittaa lautakunnalle:

  1. Vuosiloma,
  2. Sairausloma,
  3. Virkavapaus tai työloma, johon hakijalla on ehdoton oikeus,
  4. Harkinnanvarainen palkaton virkavapaus/työloma, jos sen kesto on enintään 30 päivää ja se on myönnetty henkilöstöohjeen mukaisesti
  5. Virkamatkamääräys.

 

Lautakunnalle on toimitettu seuraavat päätökset:

Ehdotus

Hyvinvointilautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi ja päättää, ettei hyvinvointilautakunta käytä otto-oikeuttaan edellä oleviin viranhaltijapäätöksiin.

Päätös

Lautakunnalle ei ollut toimitettu yhtään otto-oikeudellista viranhaltijapäätöstä.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.