Hyvinvointilautakunta, kokous 10.9.2026

§ 72 Työllisyyskoordinaattorin viran täyttäminen

ENODno-2026-2

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnassa on ollut uudelleen haettavana Kuntarekryn kautta työllisyyskoordinaattorin virka. Toisen hakukierroksen hakuaika päättyi 5.2.2026. Määräaikaan mennessä tuli molempien hakukierrosten hakemukset huomioiden yhteensä 28 hakemusta, joista 6 hakijaa täytti kelpoisuusehdot koulutuksen ja työkokemuksen osalta.

Työllisyyskoordinaattori vastaa kunnan työllisyyspalvelujen ja maahanmuuttajien kotoutumispalvelujen suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja työllisyyden asiakas-, neuvonta- ja ohjaustyöstä ja palvelujen koordinoinnista. Työhön kuuluu aktiivinen yhteistyö työllisyysalueen ja työllisyyden ja kotoutumisen yhteistyö- ja sidosryhmäverkostojen kanssa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemusta työllisyyspalveluista ja yhteistyöverkostojen koordinointiin liittyvistä tehtävistä. Lisäksi tehtävään valittavalta odotetaan oma-aloitteellisuutta, kehittävää työotetta, vastuullista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävässä tarvitaan erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä vahvaa kirjallista ja suullista suomen kielen osaamista. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi. Työ edellyttää ajokorttia. 

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n tasopalkkajärjestelmän mukaisesti. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, ja valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen valinnan vahvistamista. Tehtävä on vakinainen ja kokoaikainen ja se sijoittuu hyvinvointilautakunnan toimialalle työllisyyspalveluihin, esihenkilönä toimii sivistysjohtaja. Toimipaikka sijaitsee Hetassa kunnanvirastolla.

Enontekiön kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 43 §:n mukaan lautakunnat valitsevat alaisensa organiasaation työntekijät ja viranhaltijat, joiden valinnasta ei erikseen säädetä hallintosäännössä.

Hyvinvointilautakunta nimesi kokouksessaan 21.1.2026 ( § 10 ) haastatteluryhmän, joka valitsee haastateltavat ja suorittaa haastattelut. Päätösehdotus tuodaan hyvinvointilautakunnan kokoukseen.

 

Ehdotus

Esittelijä

Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Päätösehdotus tuodaan hyvinvointilautakunnan kokoukseen.

Kokoukseen tuotu haastateluryhmän päätösehdotus:

Hyvinvointilautakunnan valitsema haastatteluryhmä haastatteli 13.2.2026 kuusi kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa.

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että työllisyyskoordinaattorin virkaan valitaan Saila Ollila, joka on työkokemukseen ja haastatteluun perustuvan ansiovertailun perusteella ansioitunein hakija. Varalle esitetään valittavaksi Aino Rimpeläinen.

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti valita työllisyyskoordinaattorin virkaan Saila Ollilan ja varalle Pauliina Näkkäläjärven.

Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan tulee ennen valinnan vahvistamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja julisti keskustelun avatuksi.

Keskustelun kuluessa Ulla Keinovaara esitti valittavaksi Pauliina Näkkäläjärveä, jota Tuija Alamattila kannatti.

Unto Kultima esitti Tiina Aaltosta.

Heikki Magga kannatti haastatteluryhmän kokoukseen tuomaa päätösehdotusta.

Miia Ahlholm esitti äänestystavaksi suljettua lippuäänestystä.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että koska on tehty haastatteluryhmän päätösehdotuksesta poikkeavia esityksiä ja Miia Ahlhom on esittänyt suljettua lippuäänestystä, suoritetaan virkavaali käyttäen suljettua lippuäänestystä ja virkavaalissa on mahdollisuus äänestää kaikkia kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita. Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat.

Valituksi tulee eniten ääniä saanut henkilö ja toiseksi eniten ääniä saanut valitaan varalle.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti virkavaalin äänestysmenettelyn.

 

Suoritetussa suljetussa lippuäänestyksessä annettiin 7 ääntä ja äänet jakutuivat seuraavasti:   

Saila Ollila 3 ääntä, Pauliina Näkkäläjärvi 2 ääntä, Leni Karisaari 1 ääni ja Tiina Aaltonen 1 ääni.

Puheenjohtaja totesi, että työllisyyskoordinaattoriksi tuli valituksi Saila Ollila ja varalle valittiin Pauliina Näkkäläjärvi.

Valmistelija

Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnassa on ollut haettavana Kuntarekryn kautta työllisyyskoordinaattorin virka. Toisen hakukierroksen hakuaika päättyi 5.2.2026. Määräaikaan mennessä tuli molempien hakukierrosten hakemukset huomioiden yhteensä 29 hakemusta, joista 6 hakijaa täytti kelpoisuusehdot koulutuksen ja työkokemuksen osalta. Hyvinvointilautakunta valitsi kokouksessaan 19.2.2026 § 16 työllisyyskoordinaattorin virkaan Saila Ollilan. Kokouksessaan 6.5.2026 § 41 hyvinvointilautakunta hyväksyi virkavalinnasta tehdyn oikaisuvaatimuksen äänestystuloksin 4-3 ja palautti valintapäätöksen uudelleen valmisteluun ja lautakunnan uudelleen käsittelyyn.

Työllisyyskoordinaattori vastaa kunnan työllisyyspalvelujen ja maahanmuuttajien kotoutumispalvelujen suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja työllisyyden asiakas-, neuvonta- ja ohjaustyöstä ja palvelujen koordinoinnista. Työhön kuuluu aktiivinen yhteistyö työllisyysalueen ja työllisyyden ja kotoutumisen yhteistyö- ja sidosryhmäverkostojen kanssa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemusta työllisyyspalveluista ja yhteistyöverkostojen koordinointiin liittyvistä tehtävistä. Lisäksi tehtävään valittavalta odotetaan oma-aloitteellisuutta, kehittävää työotetta, vastuullista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävässä tarvitaan erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä vahvaa kirjallista ja suullista suomen kielen osaamista. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi. Työ edellyttää ajokorttia. 

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n tasopalkkajärjestelmän mukaisesti. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, ja valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen valinnan vahvistamista. Tehtävä on vakinainen ja kokoaikainen ja se sijoittuu hyvinvointilautakunnan toimialalle työllisyyspalveluihin, esihenkilönä toimii sivistysjohtaja. Toimipaikka sijaitsee Hetassa kunnanvirastolla.

Enontekiön kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 43 §:n mukaan lautakunnat valitsevat alaisensa organisaation työntekijät ja viranhaltijat, joiden valinnasta ei erikseen säädetä hallintosäännössä.

Virkaan valinnan perusteet

Perustuslaissa (731/1999) 125 § on säännös yleisistä nimitysperusteista, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taito tarkoittaa koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominai­suuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Niihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset tehtävät. (HE 1/1998 vp)

Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua. Koulutuksen ja työkoke­muksen ohella on arvioitava viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia, joiden työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.

Työllisyyskoordinaattorin viran kelpoisuusvaatimuksena viranhakuilmoituksessa on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemusta työllisyyspalveluista ja yhteistyöverkostojen koordinointiin liittyvistä tehtävistä. Viranhakuilmoituksessa ilmoitettiin myös, että hakijalta odotetaan oma-aloitteellisuutta, kehittävää työotetta, vastuullista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja että tehtävässä tarvitaan erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä vahvaa kirjallista ja suullista suomen kielen osaamista. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

Viranhakuilmoituksessa kuvataan työllisyyskoordinaattorin konkreettisina tehtävinä vastata kunnan työllisyyspalvelujen ja maahanmuuttajien kotoutumispalvelujen suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja työllisyyden asiakas-, neuvonta- ja ohjaustyöstä ja palvelujen koordinoinnista. Työhön kuuluu aktiivinen yhteistyö työllisyysalueen ja työllisyyden ja kotoutumisen yhteistyö- ja sidosryhmäverkostojen kanssa.

Virkavalinnassa on koulutuksen ja työkokemuksen ohella arvioitava viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Työnantajalla on valinnassa laaja harkintavalta painottaa ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.

Ansiovertailu

Haastatteluun valittiin ne hakijat (6 hakijaa) jotka täyttivät kelpoisuusehdot koulutuksen ja työkokemuksen osalta. Hakijoiden haastatteluun ja ansiovertailuihin osallistuivat hyvinvointilautakunnan nimeämät henkilöt (Kokous 21.1.2026, § 10): hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Satu-Marja Eira-Keskitalo, kunnan sivistysjohtaja Anne-Maria Näkkäläjärvi (esittelijä ja työllisyydestä vastaava viranhaltija) ja työllisyysasioiden asiantuntijana työllisyysalueen jaoston Enontekiön kunnan nimeämä jäsen Leena Palojärvi. Hakijoiden ansioita vertailtiin laatimalla ansiovertailu hakemusten ja haastattelukierroksen perusteella.

Salassa pidettävät haastateltujen hakijoiden ansiovertailu ja hyvinvointilautakunnan valitseman haastatteluryhmän laatima muistio ovat päätöstä tehdessä hyvinvointilautakunnan käytettävissä ja lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä haastatteluryhmälle.

Ansiovertailu on tehty kokonaisarviointina.  Koulutuksen ja työkokemuksen perusteella kaikkia haastateltavia voidaan pitää kelpoisuusehdot täyttävinä hakijoina. Työllisyyskoordinaattorin työtehtävän kannalta relevantin työkokemuksen osalta kaikilla hakijoilla oli sisällöltään tehtävään soveltuvaa hyödyllistä työkokemusta työllisyyskoordinaattorin virkaan.

Haastatteluissa arvioitiin hakijoiden sopivuutta tehtävään. Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan kaikki hakijat täyttivät kokonaisuutena tehtävän kriteerit. 

Ehdotus

Esittelijä

Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Päätösehdotus tuodaan kokoukseen.

Esittelijän kokoukseen tuotu päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää valita työllisyyskoordinaattorin virkaan Saila Ollilan. Valinta perustuu hyvinvointilautakunnan nimeämän haastatteluryhmän tekemään ansiovertailuun, jossa huomioitiin hakijoiden koulutus, työkokemus ja haastattelussa osoitettu soveltuvuus. Ansiovertailun perusteella Saila Ollila on tehtävään ansioitunein hakija.

 

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti äänestystuloksin 4-3 haastatella uudelleen edellisellä haastattelukierroksella olleet kuusi kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Haastatteluryhmään kuuluvat lautakunnan puheenjohtaja Satu-Marja Eira-Keskitalo, lautakunnan esittelijä Anne-Maria Näkkäläjärvi ja lautakunnan jäsenet Miia Ahlholm ja Heikki Magga. Lisäksi kaikilla lautakunnan varsinaisilla jäsenillä on haastatteluissa läsnäolo-oikeus.

Eriävä mielipide

Marko Keskitalo
Jätän eriävän mielipiteen!

Heikki Magga
Jätän eriävän mielipiteen.

Satu-Marja Eira-Keskitalo
Jätän eriävän mielipiteen päätökseen.

Anne-Maria Näkkäläjärvi

Jätän eriävän mielipiteen. Esittelijänä toimiessani päätösehdotukseni perustuu hyvinvointilautakunnan nimeämän haastatteluryhmän suorittamaan haastatteluun, ansiovertailuun ja kokonaisarviointiin, jonka perusteella ********* arvioitiin ansioituneimmaksi hakijaksi. Lautakunnalla oli käytettävissään asian ratkaisemiseksi riittävät tiedot.

Katson, ettei kokouksessa esitetty sellaisia uusia tosiasiallisia tai oikeudellisia perusteita, joiden vuoksi kaikkien hakijoiden uudelleen haastatteleminen ja haastatteluryhmän kokoonpanon muuttaminen olisi ollut tarpeellista. Päätöksestä ei ilmene, millä perusteella uusi haastattelukierros olisi välttämätön asian ratkaisemiseksi.

Katson, että arviointimenettelyn muuttaminen kesken saman virantäyttöprosessin ilman yksilöityjä perusteita vaarantaa rekrytointiprosessin johdonmukaisuutta, objektiivisuutta ja hakijoiden tasapuolista kohtelua. Päätöksen perustelut jäävät tältä osin puutteellisiksi.

Edellä mainituin perustein katson, että esittämäni päätösehdotus olisi tullut hyväksyä.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja avasi keskustelun. 

Heikki Magga, Marko Keskitalo ja Satu-Marja Eira-Keskitalo kannattivat esittelijän ehdotusta.

Unto Kultima esitti että hakijat haastatellaan uudelleen ja valitaan uusi haastatteluryhmä. Miia Ahlholm ja Ulla Keinovaara kannattivat Unto Kultiman esitystä. 

Keijo Parviainen esitti, että työllisyyskoordinaattoriksi valitaan Leni Karisaari. Parviaisen esitys raukesi kannattamattomana.

Kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo 16.50-17.00.

Tauon jälkeen puheenjohtaja suoritti nimenhuudon ja totesi kokouksen jatkuvan samalla kokoonpanolla kuin ennen taukoa. 

Unto Kultima tarkensi esitystään ja esitti, että kaikki edellisen haastattelukierroksen haastattelussa olleet kuusi kelöppoisuusehdot täyttävää hakijaa haastatellaan uudelleen ja haastatteluryhmään valitaan lautakunnan puheenjohtaja Satu-Marja Eira-Keskitalo, lautakunnan esittelijä Anne-Maria Näkkäläjärvi ja lautakunnan jäsenet Miia Ahlholm ja Heikki Magga. Lisäksi kaikilla lautakunnan varsinaisilla jäsenillä on haastatteluissa läsnäolo-oikeus. Miia Ahlholm ja Ulla Keinovaara kannattivat Kultiman esitystä.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritetaan äänestys siten, että ne jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät ”jaa” ja ne, jotka kannattavat  Unto Kultiman esitystä, jota ovat kannattaneet Ulla Keinovaara ja Miia Ahlholm, äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin  3 ”jaa” ääntä (Satu-Marja Eira-Keskitalo, Heikki Magga ja Marko Keskitalo) ja 4 ”ei” ääntä (Keijo Parviainen, Ulla Keinovaara, Unto Kultima ja Miia Ahlholm). 

Puheenjohtaja totesi, että Unto Kultiman ehdotus on tullut hyvinvointilautakunnan päätökseksi.

Äänestystulokset

  • Kyllä 3 kpl 43%

    Heikki Magga, Marko Keskitalo, Satu-Marja Eira-Keskitalo

  • Ei 4 kpl 57%

    Miia Ahlholm, Unto Kultima, Ulla Keinovaara, Keijo Parviainen

Valmistelija

  • Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Perustelut

Enontekiön kunnassa on ollut uudelleen haettavana Kuntarekryn kautta työllisyyskoordinaattorin virka. Toisen hakukierroksen hakuaika päättyi 5.2.2026. Määräaikaan mennessä tuli molempien hakukierrosten hakemukset huomioiden yhteensä 29 hakemusta, joista 6 hakijaa täytti kelpoisuusehdot koulutuksen ja työkokemuksen osalta. Hyvinvointilautakunta valitsi kokouksessaan 19.2.2026 § 16 työllisyyskoordinaattorin virkaan Saila Ollilan. 6.5.2026 § 41 hyvinvointilautakunta hyväksyi virkavalinnasta tehdyn oikaisuvaatimuksen äänestystuloksin 4-3 ja palautti virkavalinnan uudelleen valmisteluun. Kokouksessaan 18.6.2026 §58 lautakunta päätti haastatella uudelleen edellisellä haastattelukierroksella olleet kuusi kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa ja nimesi uuden haastatteluryhmän.

Työllisyyskoordinaattori vastaa kunnan työllisyyspalvelujen ja maahanmuuttajien kotoutumispalvelujen suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja työllisyyden asiakas-, neuvonta- ja ohjaustyöstä ja palvelujen koordinoinnista. Työhön kuuluu aktiivinen yhteistyö työllisyysalueen ja työllisyyden ja kotoutumisen yhteistyö- ja sidosryhmäverkostojen kanssa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemusta työllisyyspalveluista ja yhteistyöverkostojen koordinointiin liittyvistä tehtävistä. Lisäksi tehtävään valittavalta odotetaan oma-aloitteellisuutta, kehittävää työotetta, vastuullista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävässä tarvitaan erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä vahvaa kirjallista ja suullista suomen kielen osaamista. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi. Työ edellyttää ajokorttia. 

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n tasopalkkajärjestelmän mukaisesti. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, ja valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen valinnan vahvistamista. Tehtävä on vakinainen ja kokoaikainen ja se sijoittuu hyvinvointilautakunnan toimialalle työllisyyspalveluihin, esihenkilönä toimii sivistysjohtaja. Toimipaikka sijaitsee Hetassa kunnanvirastolla.

Enontekiön kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 43 §:n mukaan lautakunnat valitsevat alaisensa organisaation työntekijät ja viranhaltijat, joiden valinnasta ei erikseen säädetä hallintosäännössä.

Virkaan valinnan perusteet

Perustuslaissa (731/1999) 125 § on säännös yleisistä nimitysperusteista, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taito tarkoittaa koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominai­suuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Niihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset tehtävät (HE 1/1998 vp).

Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua. Koulutuksen ja työkoke­muksen ohella on arvioitava viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia, joiden työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.

Työllisyyskoordinaattorin viran kelpoisuusvaatimuksena viranhakuilmoituksessa on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemusta työllisyyspalveluista ja yhteistyöverkostojen koordinointiin liittyvistä tehtävistä. Viranhakuilmoituksessa ilmoitettiin myös, että hakijalta odotetaan oma-aloitteellisuutta, kehittävää työotetta, vastuullista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja että tehtävässä tarvitaan erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä vahvaa kirjallista ja suullista suomen kielen osaamista. Saamen kielen taito katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

Viranhakuilmoituksessa kuvataan työllisyyskoordinaattorin konkreettisina tehtävinä vastata kunnan työllisyyspalvelujen ja maahanmuuttajien kotoutumispalvelujen suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja työllisyyden asiakas-, neuvonta- ja ohjaustyöstä ja palvelujen koordinoinnista. Työhön kuuluu aktiivinen yhteistyö työllisyysalueen ja työllisyyden ja kotoutumisen yhteistyö- ja sidosryhmäverkostojen kanssa.

Virkavalinnassa on koulutuksen ja työkokemuksen ohella arvioitava viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Työnantajalla on valinnassa laaja harkintavalta painottaa ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.

Ansiovertailu

Toisella haastattelukierroksella haastateltiin edellisellä haastattelukierroksella olleista kuudesta kelpoisuusehdot täyttävästä hakijasta neljä hakijaa. Kaksi aikaisemmin haastatelluista hakijoista ilmoitti, että he eivät ole enää käytettävissä työllisyyskoordinaattorin virkaan.

Lautakunta valitsi uuden haastatteluryhmän suorittamaan haastattelut ja päätti, että lautakunnan varsinaisilla jäsenillä on läsnäolo-oikeus haastatteluissa. Haastatteluryhmä haastatteli hakijat 25.8.2026. Hakijoiden haastatteluun osallistuivat hyvinvointilautakunnan nimeämät henkilöt (Kokous 18.6.2026, § 56): hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Satu-Marja Eira-Keskitalo, kunnan sivistysjohtaja Anne-Maria Näkkäläjärvi (esittelijä ja työllisyydestä vastaava viranhaltija), lautakunnan jäsenet Miia Ahlholm ja Heikki Magga. Hakijoiden ansioita vertailtiin laatimalla haastattelujen perusteella ansiovertailu.

Haastateltujen hakijoiden ansiovertailu ja haastatteluista laadittu muistio ovat päätöstä tehdessä hyvinvointilautakunnan kokouksessa käytettävissä ja lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä haastatteluryhmälle.

Ansiovertailu on tehty kokonaisarviointina.  Koulutuksen ja työkokemuksen perusteella kaikkia haastateltavia voidaan pitää kelpoisuusehdot täyttävinä hakijoina. Työllisyyskoordinaattorin työtehtävän kannalta relevantin työkokemuksen osalta kaikilla hakijoilla oli sisällöltään tehtävään soveltuvaa hyödyllistä työkokemusta työllisyyskoordinaattorin virkaan.

Haastatteluissa arvioitiin hakijoiden sopivuutta tehtävään. Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan kaikki hakijat täyttivät kokonaisuutena tehtävän kriteerit.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne-Maria Näkkäläjärvi, Sivistysjohtaja, anne.nakkalajarvi@enontekio.fi

Hyvinvointilautakunta päättää valita työllisyyskoordinaattorin virkaan Saila Ollilan. Päätösehdotus perustuu hyvinvointilautakunnan nimeämän haastatteluryhmän tekemään ansiovertailuun, jossa arvioitiin hakijoiden osaamista asiakas- ja ohjaustyössä, työllisyys-, kuntoutus- ja kotoutumisosaamista, verkostotyön ja Enontekiön toimintaympäristön osaamista, paineensieto- ja ongelmanratkaisukykyä sekä motivaatiota ja kokonaissoveltuvuutta.

Ansiovertailun perusteella haastatteluryhmä arvioi, että Saila Ollila on tehtävään ansioitunein hakija ja hänen koulutuksensa, työkokemuksensa, haastattelussa esiin tulleet osaaminen ja henkilökohtaiset ominaisuudet vastaavat parhaiten työllisyyskoordinaattorin viran vaatimuksia. Perustuslain 125 §ä säädettyjen yleisten nimitysperusteiden – taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon – sekä hakijoista tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella Saila Ollilaa voidaan pitää ansioituneimpana ja tehtävään soveltuvimpana hakijana.

Tiedoksi

Hakijat, henkilöstöhallinto, ict-vastaava